[Nayttelyposti] DIMENSIO Lappeenrannan taidemuseossa 16.11.2019–9.2.2020

Myyrä Sinikka sinikka.myyra at lappeenranta.fi
Pe 15.Loka. 17:46:36 EET 2019


DIMENSIO
Lappeenrannan taidemuseossa 16.11.2019–9.2.2020
Kristiinankatu 8–10, Lappeenrannan Linnoitus

Talvikaudella 2019–2020 Lappeenrannan taidemuseossa nähtävä DIMENSIO pureutuu ihmisen, koneen ja luonnon välisiin suhteisiin.

Dimensio ry järjesti ensimmäisen näyttelynsä Tampereella vuonna 1972. Uusin tavoin muun muassa tekniikkaa, teknologiaa ja luonnonilmiöitä taiteessaan käsittelevän ryhmän näyttelyitä on siitä lähtien järjestetty useita eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla. Lappeenrannassa esillä on ryhmän taiteilijoiden uusimpia teoksia.

Lappeenrannan näyttelyyn ryhmästä osallistuu 13 jäsentä: Petri Eskelinen, Lars Holmström, Antti Immonen, Kari Juutilainen, Pekka Kaikkonen, Tuomo Klemi, Kalle Mustonen, Pekka Nevalainen, Reima Nurmikko, Anja Rahola, Antti-Ville Reinikainen, Jaakko Valo ja Ilkka Väätti. Näyttelyn teosvalinnat muodostuvat taiteilijoiden omista ehdotuksista.

Vuonna 1972 perustettu, muun muassa kineettiseen taiteeseen perehtynyt Dimensio-ryhmä toi syntyessään uuden lähestymistavan sen hetkiseen taidekenttään, kun se yhdisteli omalla tavallaan uutta teknologiaa taiteensa apuna. Dimension toimintaan on sen perustamisesta lähtien kuulunut eri taiteenlajit ylittävä liikkeen, valon ja äänen tutkiminen sekä erilaisten luonnonilmiöiden esiintuominen teknologian avulla. Samoja teemoja ja tutkivuutta on havaittavissa tänä vuonna Lappeenrannassa. Teosten aiheina esiintyvät usein erityisesti luontoa, ympäristöä ja yhteiskuntaa koskevat ajankohtaiset kysymykset. Teoksista nousevien merkitysten etsiminen ei ole katsojalle kuitenkaan välttämätöntä, vaan niitä voi tarkastella tutkielmina väreistä, liikkeistä, äänistä tai vaikka geometristen ja orgaanisten muotojen vaihteluista.

Dimensio-ryhmään on eri aikoina kuulunut kuvataiteilijoiden lisäksi muun muassa säveltäjiä, insinöörejä, elokuvantekijöitä ja arkkitehteja. Lappeenrannan näyttely koostuu yksinomaan kuvataiteilijoista, mutta eri taiteenlajeja yhdistellään nytkin: näyttelyssä tullaan näkemään niin kuvanveistoa, mekaanisia teoksia kuin maalauksiakin. Mukana on ääntä, liikettä ja kokeiltavuutta, joten erilaiset aistikokemukset kuuluvat näyttelyyn. Näyttelyvieras voi halutessaan päästä vuorovaikutukseen teosten kanssa, kun saa kokeilla itse muutamien interaktiivisten teosten toimintoja.

Lisätietoja:

Sinikka Myyrä
amanuenssi
Lappeenrannan museot
sinikka.myyra(a)lappeenranta.fi
040 522 6280



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta