[Nayttelyposti] Vielä ehtii! Mutkat suoriksi -näyttely päättyy 30.9.2018.

marja.puukka at kotka.fi marja.puukka at kotka.fi
Ti 18.Syys. 14:02:35 EEST 2018


Mikäli Merikeskus Vellamossa Kotkassa esillä oleva ”Mutkat suoriksi” -näyttely on vielä näkemättä, kannattaa kiiruhtaa, sillä näyttelyaikaa on jäljellä enää vähän toista viikkoa. Kymenlaakson museon näyttely kertoo Suuresta Rantatiestä, sen kehityksestä, tekijöistä ja kulkijoista.

Eteläisen Suomen ja Kymenlaaksonkin poikki on kuljettu jalan ja ratsain jo keskiajalta lähtien. Turun ja Viipurin linnat yhdistäneestä vaatimattomasta ratsupolusta kasvoi vuosisatojen kuluessa vähä vähältä yhä leveämpi Suuri Rantatie, jota pitkin kulkivat niin sotajoukot, virkamiehet kuin tavallinen kansakin.
Suurimman muutoksen tie koki 1900-luvulla, kun autot syrjäyttivät hevospelit eikä mutkainen tie enää kelvannutkaan kiireisille kulkijoille, vaan ihanteeksi tulivat suorat tiet. Kulkuväylä kasvoi ensin valtatieksi ja lopulta nelikaistaiseksi moottoritieksi.

Näyttelyssä on esillä mm. varsinaiseksi vetonaulaksi osoittautunut Fiat 127 vuosimallia 1980, johon kävijä voi istahtaa tunnelmoimaan tuon vuoden listahittejä kuunnellen.

”Mutkat suoriksi” on tehty yhteistyössä valtakunnallisen tieliikenteen erikoismuseon Mobilian kanssa. Näyttelyä ovat lisäksi tukeneet liikenne- ja viestintäministeriö, A. Ahlström Kiinteistöt Oy, Cursor Oy, Jyrkilä Oy ja Valtatie 7 Oy.

”Mutkat suoriksi” on avoinna 30.9.2018 asti. Samassa näyttelytilassa avautuu toukokuussa 2019 ”Tahdon!”, poutapilven kepeä hyvän mielen näyttely, joka esittelee hääpukuja ja -tapoja 1800-luvulta nykypäiviin.
Lisätiedot:
Tutkija Liisa Koho, Kymenlaakson museo, liisa.koho at kotka.fi<mailto:liisa.koho at kotka.fi>, 040 776 7005

…………………………………………
Marja Puukka
Tiedotus- ja myyntisihteeri ǀ Communications and Sales Secretary
Merikeskus Vellamo ǀ Maritime Centre Vellamo  ǀ Tornatorintie 99 C, 48100 Kotka, Finland
marja.puukka at merikeskusvellamo.fi<mailto:marja.puukka at merikeskusvellamo.fi>  ǀ + 358 40 350 0496
www.merikeskusvellamo.fi<http://www.merikeskusvellamo.fi/>

Tuulten kaupunki. Kotka kuvataiteilijoiden silmin 31.8.–25.11.2018 ǀ Sex and the Sea 15.6.2018–20.1.2019
Menetetyt majakat 18.5.–21.10.2018 ǀ Lasia kaikille - Karhula 1889–2009. Tammikuuhun 2021 asti.



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta