[Nayttelyposti] Roger Ballenin laaja takautuva näyttely Suomeen. Näyttely avautuu Porin taidemuseossa 25.09.2015

Venäläinen Anni anni.venalainen at pori.fi
Ti 15.Syys. 11:27:54 EEST 2015


ROGER BALLEN

Shadow Land – Varjojen maa. Valokuvia vuosilta 1982-2015.

25.09.2015 – 17.01.2016

Porin taidemuseo: Siipi, MEDIApiste ja Projektihuone

kuraattorit: Pia Hovi-Assad ja Anni Venäläinen



Tiedotustilaisuus yleisölle: perjantaina 25.09. kello 12

Avajaiset: 25.09.2015 klo 18–20



Roger Ballenin häiritsevät, oudonkauniit valokuvat jäävät kaihertamaan mieleen. Dokumentaarisena valokuvaajana aloittanut taiteilija on siirtynyt vähitellen luomaan esineistä, ihmisistä, eläimistä ja piirroksista muodostuvia unenomaisia sommitelmia. Koko ajan hänen välineenään on ollut mustavalkoinen valokuva. Näyttely esittelee läpileikkauksen Ballenin tuotantoon. Mukana on kaksi dokumentaarista lyhytelokuvaa, Asylum of the Birds (2014) ja Outland (2015), joissa kuljetaan Ballenin mukana valokuvien kuvauspaikoilla kaupunkien reunamilla ja kuvissa esiintyvien ihmisten parissa. Näyttelyssä nähdään myös musiikkivideo I Fink U Freeky (2012), joka aloitti Ballenin yhteistyön etelä-afrikkalaisen Die Antwoord -yhtyeen kanssa. Taiteilija kuvaa parhaillaan Die Antwoordin kanssa uutta musiikkivideota.



Yhdysvaltalaissyntyinen Ballen on koulutukseltaan geologi. Työ vei hänet Etelä-Afrikkaan, jonne asetuttuaan hän alkoi valokuvata kohtaamiaan ihmisiä ja paikkoja. Taiteilijan esteettistä näkemystä voi hänen omien sanojensa mukaan luonnehtia Roger Ballenin maailmaksi, joka on kehittynyt askel askeleelta viimeisen reilun neljänkymmenen vuoden aikana. Ballenin kuvissa on yhtä aikaa koomisuutta ja traagisuutta. Niissä voi nähdä yhteiskunnallista kantaaottavuutta vaikka taiteilija itse sanoutuukin irti poliittisuudesta, painottaen kiinnostustaan ihmisen psykologiaan, siihen mikä on syvästi inhimillistä. Hän kutsuukin kuvia oman mielensä jatkeeksi. Ballen on johdonmukaisesti pitänyt taiteessaan kiinni mustavalkoisuudesta ja hän kuvaa edelleen Rolleiflex-kameralla. Kuvat linkittyvät outsidertaiteeseen, installaatioihin tai teatteriin ja samalla kuvajournalismin ja valokuvataiteen traditioon. Viime aikoina Ballen on toteuttanut installaatioitaan myös näyttelytiloihin ja laajentanut ilmaisuaan liikkuvan kuvan puolelle musiikkivideoon ja lyhytelokuvaan.


Huom! Porin taidemuseon syksyn 2015 luentosarja: 28.10. kello 18:30. Hulluus, joka räjähtää katsojan silmille/
FT Anna-Kaisa Rastenberger. Luento johdattaa Ballenin taiteen teemoihin.








________________________________

Anni Venäläinen

ts. intendentti, näyttelypalvelut /chief curator (temporary)

+358 (0)44 701 7601

Porin taidemuseo/ Pori Art Museum

Eteläranta, 28100 Pori, Finland

poriartmuseum.fi




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta