[Nayttelyposti] Tiedote. Mutkat suoriksi Merikeskus Vellamossa 4.12. lähtien

marja.puukka at kotka.fi marja.puukka at kotka.fi
To 3.Joulu. 13:12:33 EET 2015


MERIKESKUS VELLAMO
Kymenlaakson museo

Tiedote 3.12.2015

Kymenlaakson museo uudistaa näyttelyitään

Kymenlaakson museo Merikeskus Vellamossa Kotkassa uudistaa näyttelyitään. Vuodesta 2008 saakka esillä ollut ”Virtaa” antaa tilaa uusille näyttelyille, joista ensimmäisenä joulukuussa avautuu ”Mutkat suoriksi”. Samalla avautuu lapsille oma tekemisen paikka, värikylläinen Leikkimö, ja paikallisiin teemoihin keskittyvä pienoisnäyttelyiden Mosaiikki. Mosaiikin ensimmäiset teemat ovat Itse ommellen, Hovinsaari, Monoliitti sekä Jatsia ja jameja.

Mutkat suoriksi 4.12. alkaen

Suoraa ja tasaista. Sellaista on E18-moottoritie, joka vie autoilijaa pikavauhtia halki eteläisen Suomen. Samaa matkaa on taitettu jo keskiajalla, mutta silloin vauhti ja kulkupelit olivat aivan toista, tiestä puhumattakaan. Vaatimaton ratsupolku oli kuitenkin tärkeä reitti Turun ja Viipurin linnojen välillä aikana, jolloin muina vaihtoehtoina olivat matka meritse tai pohjoisen kautta Hämeen härkätietä pitkin.

Ratsupolusta kasvoi vähä vähältä yhä leveämpi Suuri Rantatie, jota käyttivät sotajoukot, kruunun eli valtion asioilla liikkuneet virkamiehet ja tavallinen kansa. Toiset taittoivat taivalta hevoskyydillä, toiset jalan. Lepohetken tarjosi pysähdys kestikievarissa, jossa matkaajat saivat ruokaa, juomaa ja yösijan.

Suurimman muutoksen tie koki 1900-luvulla, kun autot syrjäyttivät hevospelit eikä maiseman halki kiemurteleva tie enää kelvannut kiireisille kulkijoille. Ihanteeksi tulivat suorat tiet. Tie kasvoi ensin valtatieksi ja sitten nelikaistaiseksi moottoritieksi. Kestikievareiden tilalle tulivat huoltoasemat, hotellit ja motellit.

Postia, listahittejä ja ”ihmeseinä”

Näyttelyssä on esillä sympaattinen keltainen postiauto Tjorven, joka on saatu lainaksi Postimuseosta. Se on saanut parikseen vuosimallia 1980 olevan Fiat 127:n, jossa kävijä voi tunnelmoida tuon vuoden listahittejä kuunnellen. Vähän rauhallisemmasta menosta pitäville on tarjolla Rantatietä 1800-luvulla kulkeneiden venäläisten matkakertomuksia.

Näyttely keskittyy Suuren Rantatien itäiseen, Kymenlaaksoa halkovaan osaan. Multimedia näyttää tuon tieosuuden, kestikievarit ja kirkot vanhoilla kartoilla ja kertoo myös kuuluisista Rantatien kulkijoista. Mukaan mahtuu niin vanhempia kuin uudempiakin tienvarren kohteita.

Museon arkistosta poimitut kuvat tehdään näyttelyssä uudella tavalla eläviksi, kun kävijälle tarjotaan mahdollisuus nähdä itsensä osana kuvaa eli hän voi ”olla osa menneisyyttä”. Käytössä oleva lisätyn todellisuuden sovellus on syntynyt yhtenä VTT:n Miracle-tutkimushankkeen pilottiprojekteista.

Mutkat suoriksi avautuu yleisölle 4.12.2015. Näyttely on tehty yhteistyössä valtakunnallisen tieliikenteen erikoismuseon Mobilian kanssa. Näyttelyä ovat lisäksi tukeneet liikenne- ja viestintäministeriö, A. Ahlström Kiinteistöt Oy, Cursor Oy, Jyrkilä Oy ja Valtatie 7 Oy.

Lisätiedot:
tutkija Liisa Koho, liisa.koho at kotka.fi<mailto:liisa.koho at kotka.fi>, 040 776 7005
tutkija Marja Salmijärvi, marja.salmijarvi at kotka.fi<mailto:marja.salmijarvi at kotka.fi>, 040 350 6367

Mediakuvat:
tiedottaja Marja Puukka, marja.puukka at merikeskusvellamo.fi<mailto:marja.puukka at merikeskusvellamo.fi>, 040 350 0496
valokuvaaja Tiina Hakuli, tiina.hakuli at kotka.fi<mailto:tiina.hakuli at kotka.fi>, 040 643 2241

Merikeskus Vellamo, Tornatorintie 99, 48100 Kotka
040 350 0497, info at merikeskusvellamo.fi<mailto:info at merikeskusvellamo.fi>
www.merikeskusvellamo.fi<http://www.merikeskusvellamo.fi>

...................................................................................
Marja Puukka
Tiedottaja/Information Officer
Merikeskus Vellamo/Maritime Centre Vellamo
Tornatorintie 99 B, 48100 Kotka, Finland
Mobile +358 40 350 0496
marja.puukka at merikeskusvellamo.fi<mailto:marja.puukka at merikeskusvellamo.fi>
www.merikeskusvellamo.fi<http://www.merikeskusvellamo.fi/>
www.facebook.com/merikeskusvellamo<http://www.facebook.com/merikeskusvellamo>

1715. Taistelu Itämerestä - kansainvälinen suurnäyttely
13.11.2015 - 27.3.2016

Mutkat suoriksi. Suuresta Rantatiestä E18:aan.
4.12.2015 alkaen

Kaakko135˚- Hyvän tuulen rannikko
www.kaakko135.fi<http://www.kaakko135.fi/>
facebook.com/kaakko135




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta