[Nayttelyposti] Pekka Vuoren kuvituksia Pukstaavissa 28.10. asti
Ulvinen Anna
anna.ulvinen at pukstaavi.fi
Ti 16.Marras. 08:39:35 EEST 2012
16.10.2012
Pekka Vuoren kuvituksia Pukstaavissa 28.10. asti
Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin näyttely suositun kuvittaja-graafikko Pekka Vuoren töistä on avoinna vielä hetken. Hilpeitä kuvituksia - Pekka Vuoren kynänjälki on avoinna 28.10.2012 saakka. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Sastamalan Kiikassa vuonna 1935 syntynyt kuvittaja tunnetaan hauskoista kuvistaan, joita on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa. Näyttely perustuu Vuoren Pukstaaville lahjoittamiin kuvitusoriginaaleihin. Näyttelyssä on esillä myös luonnoksia Vuoren monipuolisen kuvittajanuran vaiheilta.
Nykyään Helsingissä asuva Vuori on tehnyt pitkän uransa aikana kuvituksia ja ulkoasun suunnittelua moniin lehtiin. Lehtien lisäksi hän on kuvittanut useita kirjoja ja kirjankansia sekä suunnitellut postimerkkejä ja muuta käyttögrafiikkaa. Vuoren tuotantoon kuuluu myös kuvakirjoja.
Vuori on palkittu kuvittajan- ja kirjailijantyöstään lukuisin palkinnoin. Hän on saanut esimerkiksi kirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 1988. Pekka Vuori on tehnyt myös yli 200 kirjailijakuvaa, joista osa on esillä näyttelyssä.
Pukstaavi on Suomen kirjainstituutin säätiön ylläpitämä valtakunnallinen museo, joka on erikoistunut suomalaisen kirjan ja kirjallisuuden kulttuurihistoriaan. Pukstaavi sijaitsee vanhassa apteekkarin talossa Sastamalan keskustassa. Pukstaavi on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11-17. Lisätietoja Pukstaavin nettisivuilta www.pukstaavi.fi.
Lisätietoja:
Emilia Heikkilä
museoamanuenssi
p. 040 712 8269
emilia.heikkila at pukstaavi.fi
Anna Ulvinen
tapahtumakoordinaattori/tiedottaja
p. 050 313 1411
anna.ulvinen at pukstaavi.fi
Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta