[Nayttelyposti] Kesällä 2013 Turku Biennaalin teemana on Idylli. Viisitoista pohjoismaalaista taiteilijaa on kutsuttu näyttelyyn.

Laura Boxberg laura.boxberg at aboavetusarsnova.fi
Ti 16.Marras. 14:42:58 EEST 2012


*Kesällä 2013 Turku Biennaalin teemana on Idylli. Viisitoista 
pohjoismaalaista taiteilijaa on kutsuttu näyttelyyn.*

/Millainen on nykyajan ihmisen idylli, unelma tai utopia, urbaanin 
mielikuvituksen maisema? Onko idylli koskaan realistisesti 
saavutettavissa? Mitä idylli tänä päivänä peittää, mikä on sen 
kääntöpuoli? Onko olemassa yhteistä pohjoismaista idylliä?/

Turku Biennaali -nykytaiteen näyttelyitä on järjestetty historian ja 
nykytaiteen museo Aboa Vetus & Ars Novassa säännöllisesti vuodesta 2003. 
Vuonna 2013 sarjan ensimmäisestä näyttelystä tulee kuluneeksi kymmenen 
vuotta.

Vuoden 2013 Turku Biennaalin teema on/Idylli/. Näyttelyyn on kutsuttu 15 
taiteilijaa tai taiteilijaryhmää Suomesta, Ruotsista, Norjasta, 
Tanskasta ja Islannista. Taiteilijoiden uusissa, näyttelyssä ensi kertaa 
esillä olevissa teoksissa idylliä tarkastellaan läheltä ja etäältä, 
sisältäpäin ja ulkoa, hyvässä ja pahassa.

Turku Biennaalin 2013 taiteilijat ovat:
*Petri Ala-Maunus */ Suomi,*Emil Asgrimsson */ Islanti,*Søren Thilo 
Funder* / Tanska, *Heidi Hove* / Tanska,*Stine Marie Jacobsen */ Tanska, 
*Lisa Jeannin* / Ruotsi, *Tilda Lovell* / Ruotsi, *Mom & Jerry* / Norja, 
*Valeria Montti Colque* / Ruotsi, *Mercedes Mühleisen* / Norja,*Joar 
Nango & Tanya Busse* / Norja, *Bjargey Olafsdottir */ Islanti,*Katarina 
Reuter */ Suomi,*Silja Salle* / Islanti,*Elina Saloranta* / Suomi.

Seitsemän pohjoismaalaisen kuraattorin työryhmä on ollut valitsemassa 
valinnut näyttelyn taiteilijoita. Kuraattorit ovat Suomesta Aboa Vetus & 
Ars Nova -museon amanuenssi *Silja Lehtonen*, museonjohtaja*Johanna 
Lehto-Vahtera*, tiedottaja-amanuenssi *Laura Boxberg* ja tutkija *Eeva 
Holkeri*; Ruotsista kuraattori ja kriitikko *Power Ekroth*; Norjasta 
kuraattori *Karolin Tampere*; Tanskasta taiteilija ja kuraattori *Ellen 
Friis* sekä Islannista taidehistorioitsija ja kuraattori *Æsa 
Sigurjónsdóttir*.

Moni näyttelyn taiteilijoista on aiemmin tehnyt yhteiskuntaa 
kommentoivia ja kantaaottavia teoksia. Osa käyttää työkaluinaan ironiaa 
tai huumoria. Toisaalta näyttelyyn voi odottaa myös suoraa kerrontaa ja 
idyllin käsittelyä henkilökohtaisesta näkökulmasta.

Alunperin idyllillä on tarkoitettu pientä kuvaa, harmonista kuvaelmaa, 
jonka aihepiiri liittyy luonnon tai maaseudun rikkumattomaan kauneuteen. 
Antiikin aikana syntynyt idyllin käsite ja sen lyyriset tai kuvalliset 
teokset ovat luoneet nykypäivän idyllisyyden kokemukselle pohjan. 
Idyllin käsite on pysynyt samankaltaisena ja tunnistettavana ajasta tai 
kielestä riippumatta. Mitä idylli tarkoittaa meille nyt?

Näyttely avajaiset ovat Aboa Vetus & Ars Novassa 8.5.2013 ja se on 
avoinna yleisölle 1.9.2013 saakka. Yksi näyttelyn taiteilijoista 
valitaan Turku Biennaalin voittajaksi ja saa 5 000 euron suuruisen 
palkinnon. Yleisön suosikkiteoksen tekijä palkitaan näyttelyn lopulla 1 
000 euron palkinnolla.

Aboa Vetus & Ars Nova on historian ja nykytaiteen museo Turussa. Vuonna 
1995 avattua museota ylläpitää Matti Koivurinnan säätiö.

Tutustu myös Turku Biennaalin 2013 verkkosivuihin: www.turkubiennaali.fi

Lisätietoja:

Silja Lehtonen, amanuenssi
Aboa Vetus & Ars Nova
silja.lehtonen at aboavetusarsnova.fi
puh: 0207 181 641

Laura Boxberg, tiedottaja-amanuenssi
Aboa Vetus & Ars Nova
laura.boxberg at aboavetusarsnova.fi
puh: 0207 181 639

-- 
Laura Boxberg
tiedottaja-amanuenssi
Aboa Vetus&  Ars Nova
Itäinen Rantakatu 4-6
20700 Turku, Finland
tel. +358 (0)207 181 639
Fax +358 (0)207 181 638
www.aboavetusarsnova.fi
www.facebook.com/aboavetusarsnova
www.turkubiennaali.fi



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta