[Nayttelyposti] Rauman taidemuseon näyttelyt 24.11.-30.12.2007

Pauliina Kokkonen pauliina.kokkonen at raumantaidemuseo.fi
Ma 26.Loka. 15:13:52 EET 2007


Avoinna kaikille, Rauman Taiteilijaseuran järjestämä avoin näyttely Satakunnan ja Vakka-Suomen alueen taiteilijoille

Vapaalle tarjonnalle perustuvia näyttelyitä on viime aikoina järjestetty harvoin. Rauman Taiteilijaseura on vastannut sekä taiteen tekijöiden että yleisön pyyntöihin ja järjestänyt avoimen näyttelyn. Näyttelyn tarjonta oli erittäin runsas, 310 teosta 126 taiteilijalta. Näyttelyyn valittiin 111 teosta 67 taiteilijalta. Pääosa teoksista oli perinteisin tekniikoin, maalauksen, grafiikan ja kuvanveiston keinoin toteutettuja. Teoksia tarjonneiden taiteilijoiden ikähaitari oli suuri, vanhimman ja nuorimman taiteilijan ikäero oli 80 vuotta.

Tarjotuista teoksista näyttelyn kokosi jury, johon kuuluivat Lönnströmin taidemuseon johtaja Kati Kivimäki, Rauman taidemuseon intendentti Janne Koski ja Rauman Taiteilijaseuran puheenjohtaja Irene Nyholm. Juryn valitseman näyttelykokonaisuuden tyylillinen kirjo on tarkoituksellisesti laaja. Mukana on erilaisia kuvan tekemisen traditioita edustavia sekä eri-ikäisten tekijöiden teoksia.

Yhdessä yksin, Rauman Taidegraafikoiden vuosinäyttely

Rauman Taidegraafikoiden tämänvuotinen näyttely on aiheiltaan vapaa, mutta ripustuksellisesti yhtenäinen. Vedospaperien koot ovat ennalta määritetyt, mutta aiheet eivät. Kukin taiteilija on toteuttanut teoksensa valitsemallaan tekniikalla tietyn kokoisille papereille ja teoksia ei ole kehystetty. Esillä on kattava läpileikkaus taidegrafiikan eri menetelmiä. Näyttelykokonaisuuteen kuuluu myös seinään piirrettyjen siluettien muodostama näyttelyyn osallistuvien taiteilijoiden ryhmäkuva.
 

Notre Dame, Risto Toivasen maalauksia, grafiikkaa, veistoksia

Käydessään vuonna 2003 Barcelonassa Risto Toivaseen teki suuren vaikutuksen romaaninen ja goottilainen kirkkotaide sekä arkkitehtuuri. Hän vaikuttui lähinnä kiehtovasta, rauhallisesta ja kohottavasta tunnelmasta, joka ilmapiiristä huokui. Matkan seurauksena syntyi näyttely Ave Maria Rauman taidemuseon Verstaaseen joulukuussa 2004.
 
Nyt esillä oleva näyttely Notre Dame on jatkoa edelliselle näyttelylleni ja se on syntynyt taiteilijan Roomassa 2005 ja 2006 saamien vaikutteiden pohjalta. Siellä Toivanen keskittyi edelleen kirkkojen, palatsien ja arkkitehtuurin vuosituhantiseen rikkauteen enemmän sisäisen kokemisen kuin historiallisten faktojen kautta. Näyttely on kunnianosoitus Marialle, madonnalle, joka kuvastaa ihmissydämen kaipuuta kauneuteen ja hyvyyteen.
 
Prosessin kuluessa Toivasen töitten aiheet ovat kulkeneet keskiajasta kohti barokin keveyttä ja runsautta. Tekotavaltaan työt koostuvat maalauksista, grafiikasta, akvarellipohjaisista tussipiirustuksista, puuveistoksista sekä kierrätysmateriaaleista, joita kaikkia on yhdistelty näyttelyn teoksissa.
 
Helsingissä galleria Laterna Magicassa avautuu helmikuussa 2008 Toivasen samaan tematiikkaan liittyvä näyttely, joka on samalla monivuotisen taidehistoriallisia teemoja tutkivan taideprojektin päätös.

Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto.
 
************************************************
Rauman Taidemuseo
Kuninkaankatu 37
26100 Rauma
rtm at raumantaidemuseo.fi
http://www.raumantaidemuseo.fi
tel +358-(0)2-8224 346
fax +358-(0)2-8222 183
************************************************


Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta