[Nayttelyposti] Joukkohysteriaa, ite-taidetta ja yhteiskunnallisen sorron vastustusta – Poliittisen valokuvan festivaali juhlii 10 vuoden taivaltaan uudessa näyttelyssä

[Jaakko Laasanen]

Joukkohysteriaa, ite-taidetta ja yhteiskunnallisen sorron vastustusta – Poliittisen valokuvan festivaali juhlii 10 vuoden taivaltaan uudessa näyttelyssä

Poliittisen valokuvan festivaali 2024
31.1.–5.5.2024
Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, Helsinki

Median vierailuaika näyttelyyn ti 30.1. klo 11–12.
RSVP jaakko.laasanen at fmp.fi


Vuoden 2024 Poliittisen valokuvan festivaalin teemana on diagnoosi. Näyttelyn neljä teoskokonaisuutta nostavat esille yksilöön kohdistuvan diagnosoinnin kollektiivisen vastustamisen. Näyttely kysyy, mitä jos ongelmana ovatkin yhteiskunnalliset olosuhteet, ja yksilöiden sijaan tervehdyttämistä tarvitsisikin yhteiskunta.


Laia Abril: Joukkohysteriasta

Naisten kollektiivisia sairaskohtauksia ja selittämättömiä oireita on historian aikana diagnosoitu joukkohysteriaksi. Useimmiten oireille ei olla löydetty lääketieteellistä syytä. Taiteilija Laia Abril (s. 1986) käsittelee teoksissaan kolmea todellista joukkohysteriatapausta: Lähes 600 tyttöä menetti liikuntakykynsä meksikolaisessa sisäoppilaitoksessa, joka oli tunnettu kovasta kuristaan, Kambodžalaisessa vaatetehtaassa tuhannet naiset ovat pyörtyilleet epäinhimillisissä työoloissa, ja vuonna 2012 amerikkalaisessa lukiossa kymmenet tytöt kärsivät selittämättömistä tic-oireista. Kaikkia tapauksia yhdistää ympäröivien olosuhteiden vaikutusten kieltäminen. Abril esittää joukkohysteriatapauksia vastarintana ja reaktiona yhteiskunnallisiin ongelmiin. Esiin piirtyy diagnosoimaton naisvihamielinen kulttuuri, jota syystä tai toisesta ei haluta tervehdyttää. Teos on kolmas osa Abrilin A History of Misogyny –teossarjaa, jossa Abril on käsitellyt naisvihaa laajasti tutkimuksia ja arkistoja hyödyntäen.


Myriam Boulos: What’s Ours – Se mikä on meidän

Kun yhteiskunnan poliittista korruptiota ei diagnosoida, jää se myös vaille parannuskeinoa. Samalla korruptio alkaa oirehtia yhteiskunnassa epätasa-arvona, ihmisten turvattomuutena ja levottomuutena. Libanonilainen Myriam Boulos (s. 1992) on kuvannut teossarjassaan Libanonin hajoavaa yhteiskuntaa ja pääkaupunki Beirutia, joka viime vuosina on elänyt valtavien korruptiota vastustavien mielenosoitusten sekä elokuun 2020 tuhoisan satamaräjähdyksen seurausten keskellä. Kuvat yhdessäolosta ja hauskanpidosta läheisten kanssa kuitenkin osoittavat, kuinka kaaoksen ja mullistusten rinnalla arkinen elämä jatkuu. Ihmiset ja kehot voivat olla lannistumattomia, kun ne yhdessä nousevat vastustamaan sortavia rakenteita.


Jan Kaila: Elis Sinistö ja Villa Mehu – Itse tehty elämä

Valokuvaaja Jan Kaila (s.1957) kuvasi lapsuutensa kodin lähellä elänyttä Elis Sinistöä (1919–2004), joka oli yhteiskunnasta irrottautunut erakkomystikko ja ite-taiteilija. Sinistö eli luontoa kunnioittaen Villa Mehussa, itse luomassaan maailmassa kirkkonummelaisessa metsässä. Aikuiset näkivät Sinistössä jotakin uhkaavaa, mutta nuorelle Kailalle Sinistön maailma oli satumainen leikkipaikka. Aikuisena Kaila palasi kuvaamaan häntä. Kuvat kertovat vastarinnasta yhteiskunnan rajoituksia kohtaan ja näyttävät omaehtoisesti elävän ihmisen. Sinistön kautta diagnosoiva katse kääntyy kohti modernia yhteiskuntaa. Teokset saavat kysymään, miksi vieroksumme luonnon kanssa harmoniassa elävää Sinistöä sen sijaan, että ymmärtäisimme oman elämäntapamme rajoittuneisuuden.


August Joensalo: F64.8 - Muu sukupuoli-identiteetin häiriö

August Joensalon videoteos on omakohtainen tutkielma Suomen transterveydenhuollosta. Suomessa hoitoon pääse vasta, kun psykiatri on usein vuosia kestäneen prosessin jälkeen diagnosoinut henkilöllä “sukupuoli-identiteetin häiriön”. Joensalon teos kysyy, mitä jos diagnosoitava häiriö onkin transyksilöiden sijaan terveydenhuollossa ja suomalaisessa yhteiskunnassa. Teoksessa transhoitojen portinvartijana toimivan systeemin väkivaltaisuus asettuu vastakkain transyhteisöjen sisäisen solidaarisuuden ja rakkauden kanssa.


Poliittisen valokuvan festivaali (PVF) perustettiin vuonna 2014 ja se täyttää nyt 10 vuotta. Festivaali on kantaaottavalle valokuvaukselle omistettu kansainvälinen ja monitaiteinen tapahtuma, joka kannustaa valokuvaajia, taiteilijoita, tutkijoita ja yleisöä osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen.

Vuoden 2024 näyttelyä ovat tukeneet Saastamoisen säätiö ja Finnfoto.

Lisätiedot ja kuvapyynnöt:

Jaakko Laasanen
Viestintäpäällikkö, Suomen valokuvataiteen museo
040 6800 307
jaakko.laasanen at fmp.fi

Iiri Poteri
Viestintävastaava, Poliittisen valokuvan festivaali
0400 92 5414
iiri at pvf.fi