[Nayttelyposti] Anne Tompurin näyttely Lappeenrannan taidemuseossa

Pirinen Mikko Mikko.Pirinen at lappeenranta.fi
Pe 23.Syys. 14:53:04 EEST 2022


Anne Tompurin näyttely Lappeenrannan taidemuseossa

Kuvataiteilija Anne Tompurin (s. 1958) Lappeenrannan taidemuseon  näyttely esittelee laajasti ja osin retrospektiivisesti taiteilijan pitkää uraa aina 1980-luvun lopulta saakka. Lappeenrantalaislähtöinen nykyisin Espoossa asuva taiteilija tunnetaan guassilla ja pigmentillä kankaalle maalatuista mustavalkoisista teoksista. Näiden lisäksi näyttelyssä on esillä niin varhaisempia paperipohjaisia teoksia kuin myös aivan uusi installaatio.

Anne Tompurin mustavalkoiset teokset ovat usein yhteydessä luontoon, vaikka se ei ole katsojalle ensikatsomalta niin ilmeistä. Useat teokset ovat luonnon näkymiä tai maisemia, joissa keskeisintä on luonnon valo. Jotta valon saa hehkumaan tarvitaan kontrastiksi myös mustaa ja pimeää. Teoksien musta tai pimeä ei ole Tompurille mitään synkkää tai pelottavaa. Pimeä metsä edustaa pikemminkin rauhaa ja turvaa. Musta ja tummat sävyt toimivat valon korostajina. Teosten valo edustaa myös elämää. Vaikka teoksia voi katsoa myös eri tavoin valoa heijastavina pintoina, muotoina, viivoina ja sävyinä, teokset käsittelevät elämän perustavia kysymyksiä. Teoksissa on aina läsnä myös voimakas emootio - tunne. Teokset näyttävät, miltä tuntuu metsän pimeys ja miten maalata tuo tunne ja tunnelma. Toisaalta ne kertovat kuinka maalata esimerkiksi aineettomuutta ja hiljaisuutta. Taidehistoriallisesti tarkastellen Anne Tompurin teosten taustalla voi nähdä yhtymäkohtia muun muassa brittiläisen J.M.W. Turnerin (1778-1851) maalauksiin, kiinalaisen maalaustaiteen sivellintekniikoihin ja 1950- ja 60-lukujen amerikkalaiseen abstraktiin ekspressionismiin, jossa voimakas tunneilmaisu usein korostui.

Monissa varhaisemmissa 1980-luvun lopun ja 1990-luvun teoksissa visuaalisena aiheena on "mekko". Uusimmassa installaatiossa palataan mekko aiheeseen, mutta lattiasta kattoon ulottuvan suorastaan monumentaalisen maalausinstallaation muodossa.

Näyttelyyn on lainattu teoksia Kouvolan taidemuseon, Imatran taidemuseon, Helsingin taidemuseo HAM:in sekä Valtion taideteostoimikunnan kokoelmista. Lisäksi esillä on muutama teos Lappeenrannan taidemuseon omasta kokoelmasta. Suurin osa teoksista on taiteilijan omistuksessa.

Taiteilija Anne Tompurin teoksia on monien merkittävimpien museoiden ja säätiöiden kokoelmissa. Hänet on palkittu mm. vuonna 1988 Suomen taideyhdistyksen dukaattipalkinnolla.



Anne Tompuri 24.9.2022 - 15.1.2023

Lappeenrannan taidemuseo, Kristiinankatu 8-10, Lappeenrannan linnoitus

Näyttely avoinna ti-su 11-17



Lisätietoja: amanuenssi Mikko Pirinen, puh. 040 522 6280, mikko.pirinen (at) lappeenranta.fi
--


Mikko Pirinen
amanuenssi, FT / curator, PhD
Lappeenrannan taidemuseo / Lappeenranta Art Museum
PL 239 / P.O. Box 239
FI-53101 Lappeenranta, Finland
Mobile +358 40 522 6280
mikko.pirinen at lappeenranta.fi<mailto:mikko.pirinen at lappeenranta.fi>

http://www.lappeenranta.fi/museot
https://www.facebook.com/lappeenrannanmuseot



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta