[Nayttelyposti] TIEDOTE: Valokuvia, jotka eivät ole vain valokuvia – Valokuvan paradokseja -näyttely kysyy, mitä valokuva on algoritmien, tekoälyn ja pikseleiden aikakaudella

Jaakko Laasanen jaakko.laasanen at fmp.fi
Ke 27.Huhti. 10:29:56 EEST 2022


Valokuvan paradokseja
13.5.–28.8.2022
Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, G-rappu, Helsinki

Pressitilaisuus to 12.5.2022 klo 10–12
RSVP jaakko.laasanen at fmp.fi<mailto:jaakko.laasanen at fmp.fi>

 https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/museoinfo/tiedotteet/valokuvia-jotka-eivat-ole-vain-valokuvia-valokuvan-paradokseja-nayttely-kysyy



Valokuvan Paradokseja -näyttely kutsuu pohtimaan valokuviin liittyviä odotuksia ja käsityksiä. Näyttely on kokoelma tutkimuksellisia projekteja, jotka haastavat ”valokuvallisuuden ajatusta”: mitä on valokuva algoritmien, tekoälyn ja pikseleiden aikakaudella?

Uudet valokuvatekniikat ovat muuttaneet perustavan laatuisella tavalla valokuvan luonnetta, mutta siitä huolimatta katsomme valokuvia perinteisen valokuvan tarjoaman mallin mukaisesti. Nykypäivän digitaalisia, kemiallisia, sähköisiä, optisia ja laskennallisia valokuvatekniikoita yhdistää ennen kaikkea pyrkimys simuloida näköhavaintoa. Valokuvalta näyttävää kuvaa pidetään herkästi ehdottomana todisteena läsnäolosta kameran edessä, vaikka kuva olisikin algoritmin tuottama. Tästä syntyy paradoksi: jos näet kuvan valokuvana, niin se on valokuva – sinulle.

Näyttelyn keskiön muodostaa tämä paradoksi: kuvien näkeminen valokuvina perinteisen valokuvan tarjoaman mallin mukaisesti. Paradoksien tavoin valokuvat harhauttavat ajattelua. Näyttelyn teokset purkavat tätä valokuvan paradoksaalista luonnetta ja kysyvät, millaisia vaikutuksia sillä on niin yhteiskunnan kuin yksilönkin tasolla.

Näyttelyn on kuratoinut Mika Elo

Näyttelyä ovat tukeneet Linnamon säätiö, Suomen akatemian rahoittama Valokuvan Post-digitaaliset Epistemologiat -hanke ja Taideyliopiston Kuvataideakatemia.



Näyttelyn teoksista:

Kuvista voi olla vaikeaa saada otetta. Ne eivät ankkuroidu mihinkään, kun tarjolla on niin paljon erilaisia tapoja muodostaa, varastoida ja jakaa kuvia. Tämä kouriintuntuvuuden puute on tarkasteltavana Suzanne Mooneyn videoinstallaatiossa SCOPE (2022), jonka keskiössä on askartelusarjan kaukoputki.

Tuomo Rainion teoksen Matkailijan näkyjä latentista tilasta / Traveller's visions of latent space (2022) äärellä katsoja pääsee todistamaan digitaalisen pikseleistä koostuvan valokuvan muodostumisen prosessia. Rainion teoksessa pikselit suuntaavat niille määrättyihin paikkoihin katsojan silmien edessä.

Tuula Närhisen stereokuvainstallaatio Silmien välissä / Between the Eyes (2022) tutkii valokuvan sisään rakentunutta oletusta ihmiskehosta sekä oletusta ihmiskeholle pohjaavasta kaksisilmäisestä näkemisestä. Teos kutsuu katsojan kokeilemaan kaksisilmäistä näkemistä ihmiskehon mitoista poikkeavan kehon ehdolla. Näin teos saa pohtimaan, miltä tuntuisi tarkastella maailmaa silmillä, joiden etäisyys toisistaan olisi tavallisen viiden sentin asemasta muutama millimetri, 15cm tai jopa usea metri.

 Nykyään valokuvan digitaalisissa käyttöympäristöissä kiinnitetään huomiota saavutettavuuteen, minkä vuoksi visuaaliset sisällöt kirjataan yhä useammin myös verkkosivuston koodiin tekstimuotoon (alt text) ruudunlukuohjelmia varten. Mia Seppälän teos Alt text (2022) tarkastelee valokuvan saavutettavuuden reunaehtoja niin materiaalisen kuvan kuin verkkosivuston koodinkin osalta. Videossa Seppälä poistaa valokuvatulosteiden pigmenttejä ja korvaa poistetut sisällöt vaihtoehtoisella tekstillä. Mitä jää jäljelle, kun kuvasta poismaalataan kakki se, mikä siitä on nimetty?

Stephen Cornfordin kollaasit Dark Current Collages (2019–2022) yhdistävät digitaalikameran kohinakuvia avaruusteleskooppien ottamiin kuviin. Avaruusteleskoopit käyttävät hyväksi näkymättömien aallonpituuksien sähkömagneettista säteilyä kuvattujen kohteiden visuaalisessa kohennuksessa samalla kun ne pyrkivät minimoimaan taustasäteilyn vaikutuksia. Katsottavana on sekä kuva että sen tekninen pohja. Mikä kuvassa on kohdetta ja mikä taustaa? Mitä nähdään valokuvassa, joka ei paljasta mittakaavaansa?

Bruno Caldas on valinnut Suomen valokuvataiteen museon kokoelmista 12 864 valokuvan otoksen ja käyttänyt sitä tekoälyalgoritmin oppimateriaalina. Tuloksena on kuvamosaiikki, johon tekoäly on ryhmitellyt kuvat tunnistamiensa kaltaisuuksien perusteella. Caldasin teos Supervision (2022) kysyy, millaisia mahdollisia vinoumia ja poliittisia ulottuvuuksia liittyy tekoälyyn sekä valokuvan ja tekoälyn suhteeseen.

Outi Condit ja Rosie Swayne kutsuvat näyttelyvieraan ääni-installaatiossa Osana apparaattia / Within the Apparatus kuuntelemaan ja muuntumaan kuulokuvien mediumiksi. Installaatio leikittelee valokuvauksen analogisten, digitaalisten ja algoritmisten prosessien historialla ja politiikalla. Teos kutsuu kuulijan antautumaan väliaineeksi, jonka läpi kuvat virtaavat. Miten olla medium?

Jukka Häkkisen työryhmän teos tarkastelee tapaa, jolla aivomme rakentavat näköhavainnon olettamalla asioita. Häkkisen työryhmä rakentaa koeasteleman, jossa näyttelyvieraalle annetaan katsottavaksi pelkkää dynaamista kohinaa. Kuinka aivojen ennustekone reagoi, kun vastassa on en mitään



Lisätiedot ja kuvapyynnöt:

Jaakko Laasanen
viestintäasiantuntija, Suomen valokuvataiteen museo
040 6800 307
jaakko.laasanen at fmp.fi<mailto:jaakko.laasanen at fmp.fi>




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta