[Nayttelyposti] Mäntän kuvataideviikkojen kuraattoriksi Markus Kåhre

Tiedottaja Mäntän kuvataideviikot tiedottaja at kuvataideviikot.fi
To 4.Loka. 14:13:05 EET 2021


MÄNTÄN KUVATAIDEVIIKKOJEN VUODEN 2022 KURAATTORI ON MARKUS KÅHRE


Mäntän kuvataideviikkojen vuoden 2022 kuraattoriksi on valittu Markus Kåhre (s. 1969). Hän on monipuolinen kuvanveistäjä, jonka juuret ovat Ahvenanmaalla ja Helsingissä. Vuosituhannen alussa Kuvataideakatemiasta valmistunut Kåhre on palkittu työstään muun muassa Ars Fennica -palkinnolla. Hänen teoksiaan on ollut laajasti esillä näyttelyissä niin kotimaassa kuin maailmallakin, ja niitä löytyy merkittävistä taidekokoelmista. Mäntän kuvataideviikot on Kåhrelle tuttu jo 1990-luvulta lähtien, ja hän on osallistunut tapahtumaan taiteilijana kolmesti.

– Taiteilijuus on minulle keino päästä pohtimaan kiinnostavia asioita, Kåhre kertoo työnsä lähtökohdista.  – Minulla ei ole taiteilijaidentiteettiä, mikä liittyisi johonkin tiettyyn materiaaliin tai tyyliin – kaikki rakentuu ideoiden ympärille. Minulle on myös ominaista kokea asiat tilan ja muodon kautta. On valtavan kiinnostavaa kuinka koemme itsemme tilassa ja liikumme siellä.

TÄYDELLISYYDEN TAVOITTELUN VIISAUS

– Taiteilijatieni on ollut aikamoinen sattuman reitti, ja itse asiassa päädyin taiteilijaksi vähän vahingossa, Kåhre kertoo. – Taidekoululaikoina oli iso ahaa-elämys tajuta, että jokaisen teoksen tulisi sisältää tekijälleen jokin haaste, kysymys, johon teoksella haetaan vastausta. Minut voisi nähdä idealistina, jolla on aina pyrkimys kohti täydellistä kaiken kattavaa teosta, mitä en tietenkään voi koskaan saavuttaa. Olen epäonnistunut monta kertaa, mutta tärkeintä on kuitenkin ollut pyrkiä kohti jotain, mikä olisi enemmän.

– Tämä pätee Kuvataideviikkojen kesän 2022 näyttelyynkin. Emme varmaankaan voi täysin saavuttaa sellaista näyttelyn ideaalia mihin olemme pyrkimässä, mutta siltikin voimme näin tavoittaa jotakin sellaista, mihin emme muuten pääsisi. Olenkin evästänyt taiteilijoita niin, että olen paljon iloisempi, jos he pyrkivät johonkin missä onnistuminen ei ole itsestäänselvyys kunhan he vain samalla löytävät jotain uutta ja yllättävää.

TAITEILIJAVALINNAT: ASKELIA POIS MUKAVUUSALUEELTA

– Kaikki lähti liikkeelle visiosta, että loisimme Pekiloon yhteisen tilan, emme niinkään rajattuja tiloja yksittäisille teoksille. Tältä pohjalta lähdin miettimään tekijöitä, joiden teokset olisivat eri tavoin aktiivisia ulospäin, Kåhre valottaa ensi kesän taiteilijavalintoja.

– Keskeinen kriteeri oli myös se, että taiteilijat ovat valmiita ottamaan askeleen pois omalta mukavuusalueeltaan ja haastamaan itsensä. Kokoonnuimme yhteen tämän hyvin monimuotoisen tekijäjoukon kanssa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, luomaan pohjaa yhteiselle keskustelulle. Kuraattorina olen itselleni hiukan epämukavassakin roolissa, enkä halua nostaa itseäni esille, Kåhre kertoo. – Taiteilijathan luovat näyttelyn sisällön eikä kuraattori.

TOIVEENA YLLÄTTYNYT INNOSTUS

– Toivon, että XXVI Mäntän kuvataideviikkojen kävijöille jäisi tunnelmaksi yllättynyt innostuneisuus ja ihmetys siitä, että voiko asiat esittää näinkin. Toivon myös, että jokainen kävijä saisi näyttelystä irti jotain mikä koskettaisi häntä henkilökohtaisesti ja jättäisi janon kokea lisää taidetta.

PRESSIKUVAT

Kuvat: Marko Marin

https://www.kuvataideviikot.fi/img/pressi/markus-kahre-pressikuva1.jpg [https://www.kuvataideviikot.fi/img/pressi/markus-kahre-pressikuva1.jpg]
https://www.kuvataideviikot.fi/img/pressi/markus-kahre-pressikuva2.jpg [https://www.kuvataideviikot.fi/img/pressi/markus-kahre-pressikuva2.jpg]

MÄNTÄN KUVATAIDEVIIKKOJA VUODESTA 1993

Mäntän kuvataiteen ystävät ry on järjestänyt Kuvataideviikkoja vuodesta 1993 lähtien, aluksi joka toinen vuosi ja vuodesta 1999 lähtien vuosittain. Suomi-palkinnolla palkittu Kuvataideviikot on Suomen laajin nykytaiteen kesänäyttely, ja se järjestetään seuraavan kerran 12.6.-31.8.2022. XXVI Kuvataideviikkojen taiteilijat julkistetaan keväällä 2022.

LISÄTIETOA

www.kuvataideviikot.fi [http://www.kuvataideviikot.fi]
www.facebook.com/kuvataideviikot [http://www.facebook.com/kuvataideviikot]
www.instagram.com/kuvataideviikot [http://www.instagram.com/kuvataideviikot]
www.twitter.com/Kuvataideviikot [http://www.twitter.com/Kuvataideviikot]

[5c83f930-86cc-4635-90bb-2786be8ec28b]
[c9f99cd2-b4c2-4324-9ed0-ee031b6f2ff8]


Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta