[Nayttelyposti] Kotirintamalla -näyttelyn avajaiset Seinäjoella

Eeva-Liisa Taivassalo Eeva-Liisa.Taivassalo at museoliitto.fi
Ke 5.Helmi. 08:40:20 EET 2020


4.2.2020                                                   Tiedote

Kotirintamalla -näyttelyssä kotirintaman naiset ja lapset pääsevät ääneen

Näyttelyn avajaispäivän oheistapahtumassa päästään laittamaan jalalla koreasti Salatansseissa


Suojeluskunta- ja lottamuseossa avautuu uusi näyttely Kotirintamalla perjantaina 21.2.2020. Avajaispäivänä museo on auki klo 12–19 ja amanuenssi Maria Salo kertoo yleisölle näyttelystä klo 18. Näyttelyyn tutustuminen ja opastus ovat avajaispäivänä maksuttomia.

Näyttelyssä esitellään kotirintaman arkea sotien aikaan eläneiden naisten ja lasten näkökulmasta. Aiheina ovat muun muassa työnteko, talkoot, vapaa-ajan viettäminen, pula-aika ja perhe-elämä. Kotirintamalla työnteko määritti pitkälti ihmisten arkea ja elämää. Työikäisten miesten ollessa rintamalla naiset ja lapset tarttuivat myös perinteisiin miesten töihin. Töissä auttoivat lisäksi maaseudulle sijoitetut sotavangit. Lapset kasvoivat työntekoon ja joutuivat olemaan paljon poissa koulusta. Vapaa-aika oli vähäistä ja se käytettiin toisten auttamiseen ja vapaaehtoistyöhön erilaisissa järjestöissä. Huvitteluun ei ollut paljon mahdollisuuksia, mutta ainakin osa nuorista löysi tapoja viettää aikaa yhdessä ja elää myös nuoruuttaan. Sota-ajan ankeista kokemuksista huolimatta monille on jäänyt myönteisiä kokemuksia kotirintaman yhteisöllisyydestä ja toisten auttamisesta.

Näyttely on koottu Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon, Vastuun Naiset ry:n ja Tampereen yliopiston yhteishankkeen tuloksena syntyneistä kotirintamanaisten haastatteluista. KORINA-tutkimushankkeen tarkoituksena oli selvittää, miten kotirintaman naiset, nuoret ja lapset selviytyivät sotien ja niiden jälkeisen pula-ajan murroksesta entisen Vaasan läänin alueella. Hankkeessa tehtiin vuosina 2002–2008 yhteensä 653 henkilöhaastattelua sekä saatiin esine- ja valokuvalahjoituksia. Hanketta organisoi Vastuun Naiset ry, joka on eteläpohjalaisten naisjärjestöjen verkosto. Korina-hankkeessa kerättyä materiaalia säilytetään Seinäjoen museoiden kokoelmissa.

Näyttelyn oheistapahtumana järjestetään avajaispäivänä Salatanssit, joissa pääsee tanssimaan sota-ajan musiikin tahtiin, opettelemaan Jazz Roots –soolotanssia, nauttimaan livemusiikista Kurikan pelimannien säestäessä sota-ajan iskelmiä sekä maistelemaan korvikekahvia puffetissa. Salatansseihin ovat tervetulleita kaikki sota-ajan musiikista ja tanssimisesta kiinnostuneet. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja samalla on mahdollista tutustua Suojeluskunta- ja lottamuseon perusnäyttelyyn ilmaiseksi.


-          Kotirintamalla -näyttely on esillä Suojeluskunta- ja lottamuseossa 21.2.2020–31.1.2021 osoitteessa Kauppakatu 17, Seinäjoki.

-          Avoinna ke klo 12–18 sekä to, pe ja su klo 12–16, liput 6 € / 4 €, keskiviikkoisin vapaa pääsy.

-          Avajaispäivänä 21.2. näyttely auki klo 12–19, vapaa pääsy.

-          Ilmainen opastus näyttelyyn avajaispäivänä klo 18.

-          Salatanssit Suojeluskunta- ja lottamuseon alasalissa 21.2.2020 klo 19–22, tapahtumaan vapaa pääsy.
Lisätietoja: Maria Salo, amanuenssi, 044 470 0473, maria.salo at seinajoki.fi<mailto:maria.salo at seinajoki.fi>


Maria Salo
amanuenssi

SEINÄJOEN KAUPUNKI | Museopalvelut
Seinäjoen museot
Kauppakatu 17 | 60100 Seinäjoki
+358 44 470 0473
maria.salo at seinajoki.fi<mailto:maria.salo at seinajoki.fi>

seinajoki.fi/museo
@seinajoenmuseot, #seinäjoenmuseot



viestin välitti
Eeva-Liisa Taivassalo
Suomen museoliitto


Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta