[Nayttelyposti] Mäntän kuvataideviikot keräsi ennätysyleisön

Tiedottaja Mäntän kuvataideviikot tiedottaja at kuvataideviikot.fi
Ma 2.Syys. 10:31:50 EEST 2019


Mäntän kuvataideviikot keräsi ennätysyleisön
Mäntän kuvataideviikkojen vuoden 2019 näyttely keräsi ennätysyleisön, yli 17 000 kävijää. Kuvataiteilija Marja Helanderin kuratoima, kesäkuun puolivälissä avautunut näyttely sulki ovensa sunnuntaina.

 -  Kahden ja puolen kuukauden aukiolon aikana saimme jälleen suuren määrän nykytaiteen ystäviä liikkeelle, ja vuoden 2016 ennätyskävijämäärä ylitettiin loppumetreillä, toiminnanjohtaja Tiina Nyrhinen iloitsee. 

KURAATTORI TYYTYVÄINEN

Kuraattori Marja Helander piti viimeisenä aukiolopäivänä vielä yhden kuraattorikierroksen. Hän on vaikuttunut sekä kriitikoilta että näyttelyvierailta saadusta hienosta palautteesta.

- Pekilo ja Taavetinsaari tyhjenevät nyt, mutta hienoista taideteoksista jää nyt kuitenkin muisto, mahdollisuus löytämiseen ja uuteen ajatteluun. Iso kumarrus kaikille taiteilijoille ja oheistapahtumien esiintyjille. Lämmin kiitos kaikille kävijöille ja näyttelyn järjestäjille, Helander kiittelee.

MONIPUOLISEN NÄYTTELYN TEEMANA IHMISEN AIKA

XXIV Mäntän kuvataideviikkojen teemana oli Ihmisen aika ja mukana oli 55 taiteilijaa/taiteilijaryhmää. Monet taiteilijoista pohtivat töissään ilmastokriisiä sekä laajemminkin vastuutamme maailman tilasta.

Näyttely luotasi perusteellisesti nykytaiteen moninaisia ilmaisumahdollisuuksia. Mukana oli maalauksia, installaatioita, veistoksia, videoinstallaatioita, taidegrafiikkaa, seinämaalauksia, performanssia, ympäristötaidetta, lasitaidetta, valotaidetta, taideaktivismia, mediataidetta, valokuvaa ja sarjakuvaa. Uudistunut oheisohjelmisto Kuvataideviikot XTRA syvensi tapahtumillaan näyttelyn teemoja.

ENSI VUODEN KURAATTORI JULKISTETAAN LOKAKUUSSA

Mäntän kuvataideviikot on Suomen laajin nykytaiteen kesänäyttely, joka on palkittu muun muassa Suomi-palkinnolla. Ensi vuoden Kuvataideviikkojen kuraattori julkistetaan lokakuussa.

LISÄTIETOA

www.kuvataideviikot.fi [http://www.kuvataideviikot.fi]  
www.instagram.com/kuvataideviikot [http://www.instagram.com/kuvataideviikot]
www.facebook.com/kuvataideviikot [http://www.facebook.com/kuvataideviikot]  
www.twitter.com/Kuvataideviikot [http://www.twitter.com/Kuvataideviikot


Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta