[Nayttelyposti] Uusi näyttely: Sinebrychoffit – Hietalahden hyväntekijät

Eija Pekkanen Eija.Pekkanen at siff.fi
Pe 22.Maalis. 12:58:13 EET 2019


Sinebrychoffit – Hietalahden hyväntekijät -näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa 16.3.2019−12.1.2020




Sinebrychoffit – Hietalahden hyväntekijät -näyttely esittelee Sinebrychoff-suvun historiaa. Keskiössä on Oy Sinebrychoff Ab:n Sinebrychoffin taidemuseolle lahjoittama muotokuvakokoelma suvun merkkihenkilöistä. Lahjoitetut teokset, kuusi maalausta ja kaksi marmoriveistosta ovat nyt ensimmäistä kertaa julkisesti yleisön nähtävillä.



1700-luvun lopulla Venäjän Gavrilovista Kymiin muuttanut Sinebrychoffien sukuhaara on jättänyt merkittävät jäljet niin Suomen talous- kuin kulttuurihistoriaankin. Nikolai Sinebrychoff (1787/88–1848) loi perustan suvun liiketoiminnalle silloisessa Suomessa. Hän sai yksinoikeuden oluen myyntiin ja valmistukseen Helsingissä vuonna 1819, kaksisataa vuotta sitten. Yritystoimintansa ohella Sinebrychoffit osallistuivat monipuolisesti myös Helsingin kulttuurielämän kehitykseen.



Sinebrychoffit olivat edelläkävijöitä, olipa kyse panimon työläisten ja työolojen parantamisesta, hyväntekeväisyydestä tai taiteenkeräilystä.  Suvun kotitalossa, nykyisessä Sinebrychoffin taidemuseossa, on yhä esillä Paul ja Fanny Sinebrychoffin 1890-luvulla alkunsa saanut taidekokoelma.



Näyttelyyn liittyvä tapahtuma:



La 23.3. klo 13, 14 ja 15 Muistoja Sinebrychoffin puistosta -elokuvaesitykset
Lasse Naukkarisen ohjaama lyhytdokumenttielokuva seuraa Sinebrychoffin puiston vaiheita sekä ympäröivien Punavuoren ja Hietalahden elämänmenoa. Elokuva näyttää kaupunkiympäristön kulttuuriarvojen ja suojelun tärkeyden.  Se kertoo myös Suomeen muuttaneen venäläisen Sinebrychoffin teollisuussuvun roolista Helsingin kasvussa ja rakentamisessa. Elokuvan kesto on 44 min, valmistumisvuosi 1982.



Lisätietoja näyttelystä:
Amanuenssi Salla Heino, p. 0294 500 461, Salla.Heino at siff.fi<mailto:Salla.Heino at siff.fi>

Tiedotus: Markkinointisuunnittelija Eija Pekkanen, 0294 500 462, Eija Pekkanen at siff.fi<mailto:Pekkanen at siff.fi>

Pääsy: 15 / 13 €, alle 18-v. maksutta

Avoinna: ti, to, pe 11−18, ke 11−20, la, su 10−17, ma suljettu

Bulevardi 40, 00120 Helsinki, p. 0294 500 460, www.siff.fi<http://www.siff.fi>

Facebook Siffmuseo |Instagram #Sinebrychoffartmuseum |Twitter @Sinebrychoffart


Eija Pekkanen
markkinointisuunnittelija
Sinebrychoffin taidemuseo
Kansallisgalleria
Bulevardi 40, FI‐00120 Helsinki
0294 500 462 / 040 590 8807
@sinebrychoffart / www.siff.fi<http://www.siff.fi/> / www.fng.fi<http://www.fng.fi/>

-
Sinebrychoffin taidemuseo, Ateneumin taidemuseo sekä nykytaiteen museo Kiasma yhdessä ovat Kansallisgalleria.



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta