[Nayttelyposti] Aikamatkailu on sittenkin mahdollista. Kansallismuseon uusi virtuaalitodellisuus heittää vuoteen 1863.

Lamminen, Marjut marjut.lamminen at kansallismuseo.fi
Ke 14.Helmi. 09:33:10 EET 2018



Aikamatkailu on sittenkin mahdollista.

Kansallismuseon uusi virtuaalitodellisuus heittää vuoteen 1863.



Kansallismuseossa on mahdollista laittaa lasit silmille ja siirtyä ajassa taaksepäin, kun uusi virtuaalitoteutus avataan yleisölle 13.2. Nyt toteutetussa VR-toteutuksessa ihminen voi astua sisälle R. W. Ekmanin tauluun "Keisari Aleksanteri II julistaa vuoden 1863 säätyvaltiopäivät avatuiksi" ja keskustella keisarin ja eri säätyjen edustajien kanssa. Hän pääsee myös kokemaan entisen keisarillisen palatsin eli nykyisen Presidentinlinnan peilisalin.



Toteutus on esillä uudistetussa näyttelyosiossa, jonka teemana on 1860-luvun Suomi Venäjän autonomisena suuriruhtinaskuntana. Tilassa on esillä mm. keisarin valtaistuin, Aleksanteri II:n muotokuva ja takki, suomalaisten vaikuttajien muotokuvia ja ensimmäiset Suomen rahat. Tarkoitus on rakentaa vuoropuhelu autenttisten museoesineiden ja digitaalisesti tuotetun maailman välille niin, että kävijälle syntyy todentuntuinen tunne historiaan siirtymisestä. Esineiden yhteyteen rakentuu siten kävijäkokemusta laajentava historiallinen hetki.



Virtuaalitodellisuuden on toteuttanut Zoan Oy. Zoan on Suomen suurin virtuaalitodellisuusstudio, jonka missio on olla rakentamassa Suomesta maailman virtuaalisinta yhteiskuntaa.



"Teos on kansainvälisestikin ainutlaatuinen, sillä siinä ei pelkästään esitellä visuaalisesti tapahtumia. Sen sijaan on historian ammattilaisten kanssa menty askelta pidemmälle tutkien, mitä kukin henkilöistä on mahtanut ajatella tuona päivänä. Sen avulla pääsee kuin varkain osaksi säätyvaltiopäivien tapahtumia", sanoo Zoanin toimitusjohtaja Miikka Rosendahl ja jatkaa: "Projekti oli meillekin uraauurtava työ. Elävää maalausta on rakennettu toukokuusta saakka parinkymmenen mallintajan ja animaattorin voimin. Mukana on ollut myös ääninäyttelijöitä ja liikenäyttelijöitä, ohjaaja ja dramaturgi sekä museon henkilökuntaa, jotka ovat auttaneet historiallisten faktojen selvittämisessä. Toivomme, että tulevaisuudessa tämä teos on osa Helsingin virtuaalista kulttuuritarjontaa, jonka voi kokea mistäpäin maailmaa tahansa."



Suomen Kulttuurirahaston ja Museoliiton taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä (2017) suomalaiset museot häviävät ulkomaisille elämyksellisyydessä. Tämä on houkutteleva haaste museokentälle, ja se tullaan varmasti tulevaisuudessa ratkaisemaan monelta osin digitaalisin keinoin. Virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden keinot mahdollistavat esinemaailman taakse ulottuvan kokemuksen, ja ne kiinnostavat kaikenikäisiä. Erityisesti nuorille kiinnostavan historiakokemuksen tarjoaminen on erityisen tärkeää. Kansallismuseon kävijöistä 2017 lähes joka kolmas oli lapsi tai nuori (noin 45 000 henkeä). Viime vuonna uudistetuissa perusnäyttelyissä moderni teknologia on jo vahvasti mukana.



Yhteistyökumppaneita sisällöntuotannossa ovat olleet Presidentinlinna ja Ritarihuone.



Tekijät:

Zoan Oy:

Miikka Rosendahl, Jonathan Medina, Emerson Rosa, Janne Itäpiiri, Laura Ala

Hahmojen äänet: Keisari Aleksanteri II: Timo Torikka, Johan Mauritz Nordenstam: Juha Svan, Aurora Karamzin: Carla Rindell, J. V. Snellman: Reidar Wasenius, Erik eli Erkki Klami: Aku Laitinen.

Hahmojen näyttelijät: mieshahmot: Rudi Rok, Aurora Karamzin: Alina Tomnikov

Ohjaus: Lauri Laukkanen, dramaturgia: Lauri Vennonen, käsikirjoitus: Lauri Vennonen ja Laura Ala,

äänitys: Jani Wallace / Audiospot



Kansallismuseo:

Heikki Aittala, Hanna Forssell, Satu Frondelius, Tomi Nikander, Mari Rautiainen



Lisätietoja

Kansallismuseo, Hanna Forssell, hanna.forssell at kansallismuseo.fi<mailto:hanna.forssell at kansallismuseo.fi>, p. 0295 33 6475

Zoan, Laura Ala, laura.ala at zoan.fi<mailto:laura.ala at zoan.fi>, p. 040 351 6808



Mediakuvia

http://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/tiedotusvalineille?Article=6540







KANSALLISMUSEO

Mannerheimintie 34, Helsinki

Museo avoinna ti, to-su 11-18, ke 11-20, ma suljettu

www.kansallismuseo.fi<http://www.kansallismuseo.fi>







Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta