[Nayttelyposti] Sastamalan seudun museossa LEIKITEN! Sastamalalaisten puuleluverstaiden tarina

Alavilo Pama pama.alavilo at pukstaavi.fi
Mon Apr 23 12:21:10 EEST 2018


19.4.2018
TIEDOTE: Ensimmäinen Sastamalan seudun puuleluvalmistukseen pureutuva näyttely avautuu Sastamalan seudun museossa 1.5.2018

LEIKITEN! - Sastamalalaisten puuleluverstaiden tarina -näyttely kertoo paikallisten puuleluverstaiden toiminnasta, ja avaa museon toiminnan uudessa museorakennuksessa Marttilankadun Tornihuvilassa. Näyttely on esillä Sastamalan seudun museossa 1.5.2018 - 31.1.2019.

Leluvalmistuksen pitkä historia Sastamalassa
Näyttely opastaa kävijän kahden verstaskeskittymän kautta Sastamalan alueella 1900-1960-luvuilla toimineiden puuleluverstaiden toimintaan. Sastamalan asemanmäessä ja sen läheisyydessä on toiminut useita verstaita, joiden tuotteita on toimitettu ympäri Suomen. Toinen verstaskeskittymä on ollut Tyrväänkylässä, jonka lähellä ovat olleet myös Kiikan alueen valmistajat.

"Näyttelyn pyrkimyksenä on toimia kunnianosoituksena paikalliselle puuleluverstastoiminnalle. Sanoisin, että puuleluvalmistus on ollut oma erityinen haaransa puuteollisuudessa ja sen kehittymisessä paikkakunnalla. On hienoa, että tämä nyt jo kadonnut käsityöläisperinne saadaan nyt esiteltyä yleisölle", kommentoi näyttelyn suunnittelija Marja-Leena Santanen.

Pohjautuu museon puuleluverstastutkimukseen
Näyttely pohjautuu museossa syksyllä 2017 tehtyyn puuleluverstastutkimukseen, jossa paikallisilta ihmisiltä kerättiin ja tallennettiin tietoa verstaista museon kokoelmiin. Osa näyttelyn esineistöstä on myös saatu lainaan puuleluverstaiden pihapiirissä kasvaneilta ihmisiltä ja lisäksi esillä ovat museon omiin kokoelmiin tallennetut puulelut.

Tervetuloa lapset!
Näyttelystä löytyy lasten iloksi myös lelukauppa, jossa voi leikkiä nykypäivän puuleluilla ja rakentaa vaikkapa oman puuhyrrän tai lentokoneen.

Lisätietoa:
Näyttelyn suunnittelija Marja-Leena Santanen
puh. 045 139 6455, marja-leena.santanen at pukstaavi.fi<mailto:marja-leena.santanen at pukstaavi.fi>




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta