[Nayttelyposti] Punk vyöryi Suomeen 40 vuotta sitten – näyttely Postimuseossa

Helena Pärssinen helena.parssinen at postimuseo.fi
Pe 17.Loka. 11:28:26 EET 2017


Postimuseo avaa 17.11. Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyn museokeskus Vapriikissa. Postimuseo tarttui aiheeseen, koska vaihtoehtokulttuuri levisi ympäri Suomea vilkkaan kirjeenvaihdon välityksellä. Ajan henki innosti monia julkaisemaan oman pienlehden ja pian punkjulkaisuja seurasi sarjakuvalehtien tulva. Kävijä pääsee eläytymään punkkiin ja muuhun omaehtoiseen kulttuuriin monin eri tavoin ja huomaa, ettei kyse ole pelkästään nostagiasta, vaan yhä elinvoimaisesta ilmiöstä.

Kirjeissä kulki viestien lisäksi kasetteja, levyjä, rintamerkkejä, muuta rekvisiittaa ja tietysti pienlehtiä. Hilse oli niistä tunnetuin ja se myös ampui lähtölaukauksen omakustanteiden vyörylle. - Periaatteessa kuka tahansa osasi tehdä pienlehden. Tarvittiin vain aloitekykyä, sanottavaa, kynä, paperia, sakset ja liimaa. Kirjoituskone ja kamera edustivat huipputekniikkaa, kertoo Pauli Kallio, joka toimi Hilseen avustajana ja on Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyn kuraattori.

Kirjeenvaihtokavereiden etsiminen kuului ajan henkeen. Kirjeenvaihdossa tärkeätä oli samanlaisen maailmankuvan jakaminen ja globaalin punkyhteisön luominen. Kirjeenvaihdon ohessa käytiin vaihtokauppaa levyillä ja lehdillä. Kansainvälisiä kirjekavereita myös suositeltiin toisille. - Kaikki rahani menivät suomalaisiin punklevyihin, joita lähettelin maailmalle. Jos lähetin yhden singlen, saatoin saada kolme albumia paluupostissa, kertoo Arto Nyberg, 1980-luvun alussa tunnettu viialalaispunkkari.

Punk tarjosi valtavirrasta poikkeavia näkökulmia ja rohkaisi oma-aloitteisuuteen. Lehden tai kasetin tekemiseen ei tarvinnut pyytää kenenkään lupaa. Punk ei ollut Suomessa leimallisesti urbaani ilmiö, vaan se tavoitti yhtä lailla maalaiskuntien ja pikkukaupunkien nuoret. Itse tekemisen kulttuuri jätti syvän jäljen suomalaiseen taiteeseen ja mediaan sekä antoi suunnan yhden sukupolven elämälle.

Näyttelyssä on mukana myös aikalaisten haastatteluita, joista selviää, miksi juuri punk sytytti ja kuinka se on vaikuttanut heidän elämäänsä. Näyttely tarjoaa runsaan valikoiman musiikkia, levynkansia ja kasetteja sekä laajan kirjon pienlehtiä ja  valokuvia. Se myös sijoittaa bändit ja pienlehdet havainnollisesti Suomen kartalle.

Näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat Musiikkiarkisto ja Oranssi ry.

Pienlehtiä ja punkpostia -näyttely museokeskus Vapriikissa 17.11.2017–4.11.2018 osoitteessa Alaverstaanraitti 5, Tampere.

Kuvamateriaalia näyttelystä: https://www.postimuseo.fi/fi/tiedotuskuvat/pienlehtia-ja-punkpostia-tiedotuskuvat


Helena Pärssinen
viestintäsuunnittelija
Postimuseo
Häkiläpolku 3, 33100 Tampere
puh. 0400 806909
helena.parssinen at postimuseo.fi<mailto:helena.parssinen at postimuseo.fi>
www.postimuseo.fi<http://www.postimuseo.fi/>

Postimuseo kuuluu Trafiikki-museoihin
Trafiikki-museot -verkosto<http://www.trafiikki.fi/yhdistys/>






Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta