[Nayttelyposti] Metku-Metsäkulttuuripäivät Lustossa 16.-18.6.

Anne Kaljunen anne.kaljunen at lusto.fi
Ti 13.Kesä. 10:01:45 EEST 2017


TIEDOTE
13.6.2017 Punkaharju

Metku – Metsäkulttuuripäivät Lusto – Suomen Metsämuseossa  16.–18.6.2017

Suomen Metsämuseo Luston vuoden mittavin tapahtuma Metku – Metsäkulttuuripäivät tarjoaa tapahtumarikkaan metsäkulttuuriviikonlopun koko perheelle viikkoa ennen juhannusta. Tapahtuma keskittyy Luston ulkoaluille, mutta paljon nähtävää löytyy myös Luston sisätiloista ja näyttelyistä. Metku on yksi Savonlinnan seudun alkukesän suurimmista tapahtumista, ja sinne odotetaan yli  5 000 kävijää.

Metkussa nähdään perinteisten käsityötaitojen osaajia, ja metsäisiä perinteitä esitellään monien työnäytösten muodossa. Kävijät pääsevät tutustumaan mm. kasvivärjäykseen, pärehöyläykseen, tervanpolttoon, pönttösorvaukseen ja tuohitöiden valmistukseen. Pääseepä yleisö osallistumaan jopa pärekattotalkoisiin.

Luston lammen tukkilaisnäytökset henkivät entisajan savottatunnelmaa ja nokipannukahvi tuoksuu Sannin ja Marleenan lauttakahvilassa koko Metkun ajan.

Metsäomistajat saavat Metsätorin näytteilleasettajilta alan ajankohtaisimman tiedon ja palvelut. Metsätorilta löytyvät myös metsäiset tuotteet; mm. taimet, puutuotteet, tekstiilit, kirjat ja käsityöt. Mukaan on ilmoittautunut yli 40 näytteilleasettajaa ja työnäytösten tekijää.

Kävijöitä tapahtuman aikana viihdyttävät näyttelijät Kai Lehtinen ja Heikki Rantanen. Kairan kulkijoiden elämän makuisia pohdintoja kuullaan musiikin ja huumorin höystämänä Luston laavulla. Veli-Matti Järvenpään ja Vesa ”Vessu” Sahlgrenin pelimannimusiikki tex-mex poljennolla saa Metku-väen jalat vipattamaan.

Lapsille on Metkun aikana järjestetty omaa ohjelmaa. Mönkkäriradalla pääsee kokeilemaan omia kuljettajan taitojaan, ja alaköysiradalla voi harjoitella kiipeily- ja tasapainotaitoja. Perinneleikkejä leikitään metsän siimeksessä, ja pronssivalu- ja askartelutyöpajat tarjoavat tekemistä kaiken ikäisille.

Metkussa koetaan tänä vuonna kaksin verroin Sm-tason kisajännitystä. Suomen parhaat moottorisahurit ottavat mittaa toisistaan Luston kentällä lauantaina 17.6. Moottorisahaveistäjät kisaavat puolestaan perjantaina 16.6. pikakisan ja lauantaina 17.6. alkaa taistelu moottorisahaveiston Suomen mestaruudesta.

Tapahtuma on avoinna päivittäin klo 10–16. Tapahtumakentälle on vapaa pääsy. Luston näyttelyihin näyttelylipun hinnalla.

Tiedote- ja kuvamateriaali:

www.lusto.fi<http://www.lusto.fi/>

www.lusto.fi/tapahtuma/metku-metsakulttuuripaivat

www.lusto.fi/yhteystiedot/medialle/ -> Lehdistökuvia -> Metku-Metsäkulttuuripäivät


Anne Kaljunen
tiedottaja, FM
p. 044 034 5107
s-posti: anne.kaljunen at lusto.fi<mailto:anne.kaljunen at lusto.fi>

LUSTO - Suomen Metsämuseo
Lustontie 1
58450 Punkaharju
p. + 358 15 345 100
www.lusto.fi<http://www.lusto.fi/>
www.facebook.com/lusto.fi<http://www.facebook.com/lusto.fi>
www.instagram.com/lustomuseum<http://www.instagram.com/lustomuseum> @lustomuseum
www.kantapuu.fi







Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta