[Nayttelyposti] Kasvoja Kymenlaaksosta 3. Opastusvartteja Vellamossa 26.8.

marja.puukka at kotka.fi marja.puukka at kotka.fi
Ke 23.Elo. 10:30:08 EEST 2017


Kasvoja Kymenlaaksosta, osa 3
26.8.2017 alkaen
Kymenlaakson museo, Merikeskus Vellamo, Kotka

Kasvoja Kymenlaaksosta - maakunnan historia elää ihmisten tarinoissa!
Näyttely Kasvoja Kymenlaaksosta on kahdentoista kymenlaaksolaisen museon yhteisesti toteuttama kokonaisuus, joka vuoden 2017 aikana nostaa esiin satakunta henkilöä Kymenlaakson historiasta. Mukaan on valittu niin arjen ahertajia kuin vaikuttajapersooniakin, joita kaikkia yhdistää Kymenlaakso synnyin- tai asuinpaikkana. Jo edesmenneet henkilöt ovat vaikuttaneet maakunnassa Suomen itsenäisyyden aikana.
Kymenlaakson museon näyttelykokonaisuuden ensimmäiset osiot avattiin loppiaisena ja museoviikolla toukokuussa. Näyttely täydentyy lopulliseen muotoonsa lauantaina 26.8.2017, kun kolmas osa avautuu yleisölle. Tuolloin esillä on kaikkiaan 30 kymenlaaksolaista, joiden tarinoihin voi tutustua avajaispäivänä järjestettävissä opastusvarteissa. Opastukset alkavat tasatunnein klo 10-15 ja ne sisältyvät Vellamon pääsymaksuun.

Näyttelyssä ovat vanhastaan mukana mm. lauluryhmä Harmony Sisters, kuvataiteilija ja kuvittaja Martta Wendelin, satamatyöläinen Toini Hanski, mäntysuovan kehittäjä Alfons Hellström ja kirjailija Raija Siekkinen. Nyt avautuvassa uudessa joukossa marssitetaan esiin muiden muassa kansalaissodan sotilaat, merimies Iivar Heino, lotta Maire Taussi ja jalkapalloilija Arto Tolsa.

Kaikki henkilöt esitellään luonnollisessa koossa olevina pahvihahmoina, joista osaan on yhdistetty ääni. Audiovisuaalisten elementtien kehittämistyöstä on vastannut VTT, ja äänensä hahmoille ovat antaneet mm. näyttelijät Anu Palevaara ja Petri Liski. Kirjailija Kirjoittajayhdistys Paltta ry:n kirjoittajat ovat laatineet puhuvien henkilöhahmojen tarinat.

Kasvoja Kymenlaaksosta on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 ohjelmaa.  Viikonloppuna järjestettävät opastusvartit ovat osa valtakunnallista ja kansainvälistä Yhdessä-viikonloppua 25.-27.8., joka käynnistää itsenäisyyspäivän juhlintaan huipentuvan Sata päivää sataan -jakson.

Äänestä ja voita!

Kuka on yleisön mielestä vuosisadan kymenlaaksolainen? Omaa suosikkiaan voi äänestää 26.8. lähtien Vellamossa ja Kasvoja Kymenlaaksosta -näyttelyn Facebook-sivulla. Vastanneiden kesken arvotaan suomalainen klassikkoesine Aalto-maljakko.

Näyttelyistä on myös koottu esite, johon museokävijät voivat kerätä leimoja kampanjaan osallistuvista museoista. Kuudella leimalla pääsee mukaan arvontaan, jossa on palkintoina mm. Vellamon VIP-lippuja, kirjoja ja lakua.

Äänestys ja leimojen metsästys jatkuvat 6.12.2017 saakka, ja arvonnat suoritetaan 15.12.2017.

Tutustu!

Kasvoja Kymenlaaksosta -hanke Facebookissa: https://www.facebook.com/kasvojakymenlaaksosta/

Lisätietoja:
Maakuntamuseotutkija Marja Salmijärvi, 040 350 6367, marja.salmijarvi at kotka.fi<mailto:marja.salmijarvi at kotka.fi>
Kirjailija, Kirjoittajayhdistys Paltan puheenjohtaja Tarja Okkonen, 050 3252108, tarjaokkonen at hotmail.com<mailto:tarjaokkonen at hotmail.com>

...................................................................................
Marja Puukka
Tiedotus & asiakaspalvelu|Information & Customer Service
Merikeskus Vellamo|Maritime Centre Vellamo
Tornatorintie 99 B, 48100 Kotka, Finland
Mobile +358 40 350 0496
marja.puukka at merikeskusvellamo.fi<mailto:marja.puukka at merikeskusvellamo.fi>
www.merikeskusvellamo.fi<http://www.merikeskusvellamo.fi/>
www.facebook.com/merikeskusvellamo<http://www.facebook.com/merikeskusvellamo>
www.instagram.com/merikeskusvellamo<http://www.instagram.com/merikeskusvellamo>
Pienet laivat, suuret tarinat. Pienoismallinäyttely. 5.5.-29.10.2017.
Lasia kaikille - Karhula 1889-2009. Karhulan lasitehtaan historiaa. 19.5.2017-31.1.2021
Come Hell or High Water. Andy Bestin ja Merja Puustisen taidetta. 1.7.-17.9.2017



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta