[Nayttelyposti] Kuopion taidemuseon kesän taidevartit käynnistyvät Risto Vilhusen Elorannan talo -teoksen äärellä ke 3.6. klo 13

Louni Marja marja.louni at kuopio.fi
Ke 27.toukokuu. 08:52:24 EEST 2015


Kesän ensimmäisellä taidevartilla perehdytään 70 vuotta täyttävän kuopiolaissyntyisen Risto Vilhusen maalaukseen Elorannan talo. Teos on valmistunut vuonna 1961, jolloin taiteilija oli vasta 16-vuotias ja opiskeli Kuopion kansalaisopistossa. Taidevartilla tutustutaan räväkkänä taiteilijapersoonana tunnetun Vilhusen varhaisvuosiin ja taiteilijanuran alkuun Kuopiossa. Vartilla selviää muun muassa keitä Kuopiossa vaikuttaneita taiteilijoita Vilhunen itse pitää parhaina opettajinaan uransa alkuvaiheilla.

Taidevartit ovat lyhyitä ja ytimekkäitä tietoiskuja, joissa syvennytään yhteen taideteokseen tai taiteilijaan. Taidevartteja järjestetään Kuopion taidemuseossa keskiviikkoisin 3.6.-26.8. klo 13. Kesän aikana tutustutaan Risto Vilhusen (s. 1945) ja Pekka Halosen (1865-1933) tuotantoon sekä taidemuseon perusnäyttelystä Taiteilijan matkassa löytyviin teoksiin ja taiteilijoihin.

Muista kaivaa mukaasi taidevarttipassi tai pyytä sellainen itsellesi taidemuseon asiakaspalvelusta. Osallistumalla taidevarttiin saat leiman passiisi. Kuudella leimalla saat yllätyksen museokaupasta.
______________________________________
Marja Louni
Intendentti/Chief Curator
Kuopion taidemuseo/Kuopio Art Museum
Kauppakatu 35
FIN-70100 Kuopio
Tel. +358 (0)44 7182639
marja.louni(at)kuopio.fi
www.taidemuseo.kuopio.fi<http://www.taidemuseo.kuopio.fi/>
______________________________________
http://www.facebook.com/Kuopiontaidemuseo


-- 
******************************************************************************************
Viesti on tarkastettu roskapostinsuodatus- ja virustorjuntaohjelmistolla.
Tarkastuksesta huolimatta noudata asianmukaista varovaisuutta liitetiedostoja avatessasi.
******************************************************************************************






Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta