[Nayttelyposti] Valokuvataiteen museo muuttuu juhannusviikolla keskikesän kuulokediskoksi

Erja Salo erja.salo at fmp.fi
Ke 10.Kesä. 13:55:42 EEST 2015







Mediatiedote 10.6.2015

Valokuvataiteen museo muuttuu juhannusviikolla
keskikesän kuulokediskoksi

*Keskiviikkona 17.6. järjestettävä Silent Disco on lähtölaukaus uudelle 
tapahtumakonseptille, jossa valokuvakulttuuria tuodaan lähemmäs nuorten 
aikuisten arkea. Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja Suomen 
valokuvataiteen museon yhteistyönä syntyviä keskiviikkotapahtumia 
suunnitellaan myös tulevalle syksylle. *

Silent Disco -tapahtuman idea sai alkunsa Aalto-yliopiston Digital 
Service Design -kurssilla. Opiskelijat loivat kurssin aikana konseptin 
uudenlaisille, kiinnostaville keskiviikkoiltojen tapahtumille Suomen 
valokuvataiteen museolla.

”Museo voi olla paljon muutakin kuin näyttelytila. Haluamme luoda 
yhteistyöllä tapahtumia, jotka tuovat uusia yleisöjä valokuvakulttuurin 
pariin. Nuorten aikuisten tavoittamisessa Aalto-yliopiston digitaalisen 
palvelusuunnittelun opiskelijat ovat osuva yhteistyökumppani”, 
yleisötyövastaava Erja Salo Suomen valokuvataiteen museolta kertoo.

Tapahtumapäiväksi valikoitui keskiviikko, sillä museo on keskiviikkoisin 
auki klo 20:een saakka. Kuuden ja kahdeksan välillä järjestettävät 
iltatapahtumat sopivat vaikka työ- tai opiskelupäivän jälkeiseen 
ystävien tapaamiseen keskellä viikkoa.

”Teemme tapahtumia, jotka sujahtavat nuorten aikuisten arkeen. 
Tavoitteena on tehdä kulttuurista ja valokuvataiteesta helpommin 
lähestyttävää”, Aalto-yliopiston opiskelija Nelli Myllylä kertoo.

Silent Disco valittiin ensimmäisen tapahtuman teemaksi avoimessa 
Facebook-äänestyksessä. Juhannusviikon diskossa osallistujat saavat 
sisään tullessaan mukaansa kuulokkeet, joista dj:n soittamaa musiikkia 
voi kuunnella ympäri museon eri näyttelytiloja. Tapahtumassa voi siis 
samalla kertaa kokea valokuvataiteen, nauttia musiikista ja myös 
keskustella.


*Silent Disco Suomen valokuvataiteen museolla 17.6. klo 18–20*

·Osoite: Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 
G, 00180 Helsinki.

·Illan DJ:nä toimii Harri Hertell.

·Liput: 8/5 euroa, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Lipulla pääsee sisään 
tapahtumaan ja kaikkiin valokuvataiteen museon näyttelyihin.

·Ennakkolipun ostaja saa tuoda kaverin maksutta mukaan. Ennakkoliput 
myynnissä Holvi-kaupassa: http://bit.ly/valokuvamuseo_holvi

·Tapahtuma Facebookissa: http://bit.ly/silentdisco_fmp

*Lisätiedot: *

Erja Salo, yleisötyövastaava, Suomen valokuvataiteen museo

p. 044 2706 216
erja.salo at fmp.fi <mailto:erja.salo at fmp.fi>


  
---
Lauri Alaviitala
Viestintäasiantuntija
Communications Specialist

Suomen valokuvataiteen museo
The Finnish Museum of Photography
Helsinki, Finland

Tel. +358 50 526 8336
lauri.alaviitala at fmp.fi

www.valokuvataiteenmuseo.fi
twitter.com/valokuva_museo
facebook.com/valokuvataiteenmuseo

Haluatko tietää ensimmäisenä Valokuvataiteen museon tapahtumista ja saada kutsut näyttelyjen avajaisiin?
Tilaa uutiskirje: bit.ly/valokuva_uutiskirje






Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta