[Nayttelyposti] Helise, taivas! Aulikki Oksanen Tamminiemen runomatineassa su 26.4.

Saarenmaa, Mervi Mervi.Saarenmaa at nba.fi
Pe 24.Huhti. 09:58:45 EEST 2015


Helise, taivas!

Kirjailija Aulikki Oksanen lausuu runojaan ja kertoo niiden synnystä Tamminiemen perinteisessä runomatineassa sunnuntaina 26.4. klo 16.

Vuosi 2014 oli Aulikki Oksasen ja hänen runoutensa juhlavuosi. Kirjailija itse täytti 70 vuotta, ja häneltä ilmestyi kokoelma Helise taivas! Valitut runot 1964–2014, joka esittelee kattavasti Oksasen tuotantoa 50 vuoden ajalta. Teoksessa ovat edustettuina kaikki hänen runokokoelmansa, ja lisäksi mukana on uusien, aiemmin julkaisemattomien runojen osasto. Runomatineassa Aulikki Oksanen lausuu runoja tästä kokoelmasta. Lisäksi kuullaan musiikkinäytteitä Oksasen runoihin sävelletyistä kappaleista.

Myös näyttelijänä ja laulajana tunnettu Aulikki Oksanen on saanut muun muassa kaksi Valtion kirjallisuuspalkintoa (1974 ja 1980) sekä Rune­berg-palkinnon vuonna 1991.

Liput 20€. Ennakkovaraukset ja tiedustelut: tamminiemi at nba.fi<mailto:tamminiemi at nba.fi> ja puh. 040 128 6373 (ke-su klo 11-17). Lippuja myös ovelta, mutta paikkoja on rajoitetusti.

Osoite: Tamminiemi (Urho Kekkosen museo), Seurasaarentie 15, 00250 Helsinki. Bussi 24 Helsingin keskustasta.

Sydämellisesti tervetuloa!
Mervi Saarenmaa
Vastaava opas
Tamminiemi (Urho Kekkosen museo)
Seurasaarentie 15
00250 Helsinki
puh. +358 40 128 6373
mervi.saarenmaa at nba.fi<mailto:mervi.saarenmaa at nba.fi>
www.kansallismuseo.fi<http://www.nba.fi/>
FACEBOOKISSA:
https://www.facebook.com/UrhoKekkosenmuseo




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta