[Nayttelyposti] Jenni Tuomisen näyttely Megamix Porvoon Taidehallissa 31.10.-23.11.2014

Porvoon taidehalli taidehalli at porvoo.fi
Ti 4.Loka. 18:06:30 EET 2014


Jenni Tuominen
Megamix

31.10.- 23.11.2014 Porvoon Taidehallissa

Jenni Tuomisen teoksissa seikkailevat pilkukkaat savihahmot, voimakkain vedoin maalatut akryylimaalaukset ja värikkäät painokankaat. Taiteilija inspiroituu eläimistä, kasveista, elämästä ja kaikesta siltä väliltä. Värit ja eri materiaalit ovat vahvasti esillä hänen tekemisessä.

Jenni Tuominen on Porvoossa asuva ja työskentelevä graafikko- kuvittaja. Hän on valmistunut Turun Taideakatemiasta kuvataiteilijaksi sekä Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen kandidaatiksi. Hän on suunnitellut painokuoseja Marimekolle vuodesta 2006.

Tuominen on osallistunut lukuisiin näyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Viimeisimpänä tänä kesän Kimpassa-näyttelyyn Nykytaidemuseo Kiasmassa. Megamix on Jenni Tuomisen ensimmäinen yksityisnäyttely Porvoossa.

Taiteilijatapaaminen sunnuntaina 23.11. klo 13-15. Näyttely on avoinna ma-pe 10-18, la-su 11-16. Vapaa pääsy!

Näyttelyssä kävijöiden kesken arvotaan yksi Jenni Tuomisen keramiikkateos. Arvonta suoritetaan sunnuntaina 23.11. klo 15.









PORVOON TAIDEHALLI
BORGÅ KONSTHALL
Yrjö A. Jäntin taidekokoelma/
Yrjö A. Jänttis konstsamling
Taidelainaamo Konsta/ Artoteket Konsta
Galleria Kulma / Galleri Hörnan

Taidetehdas, Läntinen Aleksanterinkatu 1/
Konstfabriken, Västra Alexandersgatan 1
06100 Porvoo / Borgå

Puh./ Tel. 040 73 41 73

http://taidetehdas.fi/fi/tapahtumat/273-nayttely-jenni-tuominen-megamix/

http://www.porvoo.fi/fi/palvelut/kulttuuri/nayttelyt_ja_kuvataide


Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta