[Nayttelyposti] ALUE — Satakuntalaisen nykytaiteen näyttely Lönnströmin taidemuseossa 17.5.—7.9.2014

Lönnströmin taidemuseo info at lonnstromintaidemuseo.fi
La 17.toukokuu. 15:00:22 EEST 2014


ALUE — Satakuntalaisen nykytaiteen näyttely
Lönnströmin taidemuseossa ja sen lähiympäristössä sekä
Pihatalon Studiossa 17.5.—7.9.2014

Satakuntalaisen nykytaiteen näyttely ALUE on esillä Lönnströmin taidemuseossa Raumalla. Taidemuseon ja Pihatalon Studion täyttävät 18 Satakunnassa asuvan kuvataiteilijan teokset. Osa teoksista on museon ulkopuolella, sen välittömässä läheisyydessä.
Näyttelyssä kuullaan ääniä, nähdään valokuvia ja löydetään grafiikan menetelmillä painettuja kuvia. Liike on mukana osassa teoksista, joko liikkuvana kuvana tai koneellisesti. Osa taiteilijoista maalaa, piirtää tai veistää. Usein tila on viritetty taiteilijan kädenjäljen mukaan uudeksi. Suuri osa teoksista on valmistunut ALUE-näyttelyyn, mutta mukana on myös muutamia vuosia sitten syntyneitä teoksia, jotka tässä näyttelykokonaisuudessa ja tilassa heräävät uudella tavalla eloon.
ALUE-näyttelyn teokset käsittelevät nykytaiteessa tuttuja teemoja, niistä olennaisimpana ihmisen ja luonnon välistä suhdetta ja ihmiselämään liittyviä eri puolia. Taiteilijat pohtivat inhimillisiä tunteita sekä kehityskaaria ja käyttäytymismalleja, jotka liittyvät esimerkiksi luonnosta erkaantumiseen, kaupungistumiseen ja teollistumiseen. He etsivät muistikuvien ja mielikuvien yhteistä tarinaa, mielenmaiseman ja mielentilan näyttämöitä. Taiteilijat esittävät kysymyksiä olemassaolosta olemattomuuteen asti. Marko Lampisuon sanoin: Elämän syy on rakkaus ja seuraus kuolema. Kenen alueella liikumme?
Janne Sammalmaan Positiiviset pommit kasvavat museon sisäpihalla. Kirsi Kuusiston villieläimet ovat vallanneet museorakennuksen ulkoseinät ja Paavo Paunun ihmislintu on laskeutunut vartioimaan reviiriään. Pihatalon Studiossa Pawel Ekrias on tuonut sateen sisälle ja Henna Tyrväinen on luonut luonnonelementtejä kopioiden uuden ympäristön. Sisällä museorakennuksessa Helena Laine ja Nina Pörn johdattavat näyttelyvieraan kalevalaiseen maailmaan Karoliina Kantelisen itkun siivittämänä. Carita Ahlqvistin pellavaveistokset pureutuvat ihmiskehon ja mielen muotoihin. Toni Lehtola on koonnut eläintarhan, joka yllättää ja ehkä hieman myös pelottaa. Päivi Setälän luontoaiheisissa valokuvissa on runollista kauneutta. Anne Salmela taas on tutkinut kotialbumikuvien ja mediasta tuttujen kuvien eroja ja yhtäläisyyksiä. Hanna Luukkosen suurennetut lelunuket saavat herkkiä, mutta myös traagisia piirteitä. Marko Lampisuo on tutkinut itseään ja sukupolvien ketjua käsittelemällä videoita uudelleen ja uudelleen. Kirsi Jaakkola ja Ari Koivisto maalaavat valolla ja väreillä, arkea ja unia. Laura Lilja tutkii yhteiskunnan valtarakenteita sekoittaen todellisuutta ja fiktiota. Jenni Uusitalo valloittaa koko museorakennuksen rajaamalla ja johdattamalla. Lopuksi näyttelyvieras hiljenee odottamattoman näkymän edessä Sanna Pajusen teoksen äärellä.

Näyttelyn taiteilijoita ja teoksia esittelevä verkkosivu löytyy osoitteesta: www.aluenayttely.com<http://www.aluenayttely.com>.
ALUE-näyttely toteutetaan yhteistyössä Lönnströmin taidemuseon ja Taiteen edistämiskeskuksen Porin toimipisteen kanssa.

18.5. klo 12—16 Kansainvälisenä museopäivänä ilmainen sisäänpääsy Lönnströmin taidemuseoon
10.7. klo 12—16 Kuvataiteen päivänä ilmainen sisäänpääsy Lönnströmin taidemuseoon
10.7. klo 13 Paavo Paunu esittelee yleisölle näyttelyä
10.7. klo 15 Kirsi Kuusisto esittelee yleisölle näyttelyä

Lönnströmin taidemuseo
Valtakatu 7
26100 Rauma
045 2610 504
info at lonnstromintaidemuseo.fi<mailto:info at lonnstromintaidemuseo.fi>
www.lonnstromintaidemuseo.fi<http://www.lonnstromintaidemuseo.fi>





Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta