[Nayttelyposti] Kuutti Lavonen on Jyväskylän taidemuseon kesän taiteilija

Lokka Leena leena.lokka at jkl.fi
Pe 6.Kesä. 16:11:34 EEST 2014


Kuutti Lavosen Pariisissa vedostetut suurikokoiset serigrafiat vuosilta 1998-2014 esillä ensimmäistä kertaa sarjana

Taidemuseon kesänäyttely KUUTTI LAVONEN Amanda ja Lavinia tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua Kuutti Lavosen (s. 1960) tänä vuonna tekemien uusien teosten lisäksi hänen tuotantonsa, erityisesti grafiikan, koko kaareen. Teosten aikajänne ulottuu yli kolmenkymmenen vuoden taakse. Uusimmat teokset ovat syntyneet viime viikkojen aikana ja vanhin teos on vuodelta 1977. Ensimmäistä kertaa esillä on hänen suurikokoisten serigrafioittensa sarja, joka on painettu Atelier Arcayssa Pariisissa vuosina 1998-2014. Lisäksi esillä on valikoima litografioita ja syväpainotöitä sekä maalauksia ja piirustuksia.

Kuutti Lavonen tunnetaan piirtäjän taidoistaan ja mestarillisesta viivastaan. Grafiikka on hänelle piirtämisen jatke. Hän on taidegraafikko, joka vedostuttaa teoksensa ammattipainajilla mm. Pariisissa Atelier Idemissä ja Atelier Arcayssa sekä Ruotsissa Helsingborgissa Atelje Larsenilla. Erityisen tärkeä hänelle on Helsingin Vallilassa sijaitseva Helsingin Kivipaino, jonka perustajajäseniin hän kuuluu. Hän kokee oppineensa grafiikan tekemisen juuri painajilta ja osoittaa kiitollisuutensa koko ammattikunnalle.

Näyttelyn nimi Amanda ja Lavinia kertoo Kuutti Lavosen kiinnostuksesta Välimeren maiden kulttuuriin. Antiikin mytologiat, kristilliset legendat, renessanssi ja barokki ovat luoneet hänen taiteelliselle työskentelylleen vankan perustan, mutta kuten kuvataidekriitikko Hannu Castrén muistuttaa hänessä on tunnistettavissa nykytaiteilijan ja eurooppalaisen kulttuuri-ihmisen synteesi.

Retrospektiivisen osuuden monipuolisuudesta on kiittäminen Didrichsenin taidemuseota, Eduskuntaa, EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelmaa ja Saastamoisen säätiön taidekokoelmaa, Helsingin taidemuseota, Hämeenlinnan taidemuseota, Jyväskylän taidemuseota, Kuopion taidemuseota, Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaa, Nykytaiteen museo Kiasmaa, Rantakylän seurakuntakeskusta, Oulun taidemuseota ja Tuusulan taidemuseon Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelmaa sekä useita yksityisiä henkilöitä, jotka ovat lainanneet teoksia näyttelyyn.


Julkaisu KUUTTI LAVONEN Piirretyt vuodet keskittyy taiteilijan laajaan grafiikkatuotantoon
Samoissa kansissa on nyt nähtävissä sama Pariisissa Atelier Arcayssa vuosina 1999-2014 painettu suurikokoisten serigrafioitten sarja kuin näyttelyssäkin. Artikkeleista vastaavat taidemuseon intendentti Jukka Partanen ja kuvataiteilija, kuvataidekriitikko Hannu Castrén, jotka ovat haastatelleet Kuutti Lavosta kirjallisiin lähteisiin perehtymisen ohella. Artikkelissaan Autotallista Urbiinoon ja Pariisin kautta Vallilaan Jukka Partanen kertoo miten Lavosesta tuli taidegraafikko ja "ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut prässeistä tai painopöydistä" vaan "on tukeutunut enemmän mannereurooppalaiseen perintöön, jossa taiteilija vedostuttaa teoksensa ammattipainajalla". Hannu Castrén taustoittaa viivastaan tunnetun taiteilijan työskentelyä ja ajattelua. Artikkelissaan Myötäilevä ja itsepäinen viiva hän muistuttaa, että Lavosessa on tunnistettavissa nykytaiteilijan ja eurooppalaisen kulttuuri-ihmisen synteesi, jota inspiroi erityisesti jännitteinen, tunteita korostava barokki, mutta jonka kiinnostus pop-taiteeseen on myös nähtävissä läpi tuotannon.

6.6.-7.9.
KUUTTI LAVONEN Amanda ja Lavinia
Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23
avoinna ti-su 11-18

Näyttelyn oheisohjelma
Teehetki Kuutti Lavosen kanssa perjantaina 5.9. klo 16.30
Päättäjäiset lauantaina 6.9. kellonaika ilmoitetaan myöhemmin

Lisätietoja
Leena Lokka, kuraattori, puh. 050 542 0527, leena.lokka at jkl.fi<mailto:leena.lokka at jkl.fi>


Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta