[Nayttelyposti] Lassila Hirvilammi arkkitehtien Re-Creation -installaatio valmistui Shenzhenissä

Ilona Hildén ilona.hilden at mfa.fi
To 16.Tammi. 15:27:37 EET 2014


Tiedote
16.1.2014


LASSILA HIRVILAMMI ARKKITEHTIEN RE-CREATION -INSTALLAATIO VALMISTUI SHENZHENISSÄ

Lassila Hirvilammi arkkitehtien kaksiosainen Re-Creation -installaatio täydentyi tilateoksella Shenzhenin urbanismin ja arkkitehtuurin biennaalissa (UABB). Installaation toinen osa on toteutettu yhteistyössä kiinalaisten tekijöiden kanssa.

Re-Creation -installaatio on valmistunut kahdessa osassa biennaalin aikana. Installaation ensimmäiseen, Suomessa toteutettuun osaan yleisö pääsi tutustumaan jo biennaalin avajaisissa joulukuussa 2013.

Arkkitehti Anssi Lassilan konseptiin perustuva Re-Creation -installaatio pohtii alkuperän ja monistettavuuden teemoja tilan kautta.  Re-Creation -installaatio ottaa lähtökohdakseen universaalin konseptin tilasta. Nimensä mukaisesti Re-Creation antaa konseptille kaksi erilaista konkreettista muotoa kahden vaihtoehtoisen ympäristön ehdoilla. Installaation osat toteutetaan Suomessa ja Kiinassa. Konkreettinen muodonanto tapahtuu yhteistyössä paikallisten puuseppien kanssa. Suomalaisin ja kiinalaisin voimin toteutetut ”tilat” eroavat toisistaan valmistusmateriaaleiltaan, tekotavaltaan ja muodonannoltaan.

Installaation suomalainen tila on toteutettu kuusihirrestä. Nyt avautuva kiinalaisten tekijöiden kanssa yhteistyössä rakennettu tila on toteutettu perinteisin menetelmin bambusta. Lisäksi Arkkitehtuurimuseon erillisessä näyttelytilassa on esillä videoteos ja valokuvanäyttely prosessista, jossa kuusihirsi ja bambu löytävät paikkansa.

Bamburakenteen ovat toteuttaneet suunnittelija Gigi Leung ja puuseppä Richard So. Muodonanto lainaa aasialaisesta kulttuuriperinteestä. Tilan kaareva, ylöspäin kapeneva muoto on luotu taivuttamalla bambua metallivanteilla. Vertikaaliset linjat erottavat teoksen suomalaisesta tilasta, joka rakentuu horisontaalisesti. Valo siivilöityy sisälle katosta ja bambujen väleistä. Pimeässä tila hehkuu lämmintä valoa ulospäin. Luonnollinen värimaailma ja materiaalintuntu ovat teoksessa vahvasti läsnä.

Näyttelyn on kuratoinut  Arkkitehtuurimuseon edustajana museon johtaja Juulia Kauste. Re-Creation -installaation suunnittelutyöryhmän ovat muodostaneet Anssi Lassila ja Teemu Hirvilammi avustajineen. Pääavustajana on toiminut Kazunori Yamaguchi. Suomalaisen osan installaatiosta on toteuttanut puuseppä Kari Virtanen (Nikari Oy) työryhmänsä Mikko Mertzin ja Laura Mattilan kanssa. Kiinalaisesta osasta ovat vastanneet suunnittelija Gigi Leung (Gi-Space) ja puuseppä Richard So avustajineen. Installaation dokumentaation on toteuttanut työryhmä Tuomo Tammenpää, Pekka Turunen ja Ville Tanttu. Kokonaisuus on toteutettu yhteistyössä arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen kanssa.

Urbanismin ja arkkitehtuurin biennaali Kiinan Shenzhenissä jatkuu 28.2.2014 asti. Shenzhenistä Arkkitehtuurimuseon tuottama näyttely jatkaa Venetsian Arkkitehtuuribiennaaliin, missä se on esillä Suomen Paviljongissa kesällä 2014.


URBANISM / ARCHITECTURE BI-CITY BIENNALE UABB (SZ)
Shenzhen, Kiina
6.12.2013 – 28.2.2014
http://en.szhkbiennale.org/

LISÄTIEDOT
Ilona Hildén
Tiedottaja vs.
ilona.hilden at mfa.fi
+358 (0)45 7731 0468