[Nayttelyposti] Tuusulan taidemuseon Siirtymiä -näyttelyssä Soili Taljan uusimpia teoksia

Ahdeoja Päivi Paivi.Ahdeoja at tuusula.fi
Ma 17.Helmi. 14:03:57 EET 2014





Tiedote 17.2.2014



Siirtymiä -näyttelyssä Soili Taljan uusimpia teoksia



Tuusulan taidemuseon Taidekeskus Kasarmin AuneLassa avautui 12.2. kuvataiteilija Soili Taljan Siirtymiä-näyttely, jossa on esillä taiteilijan uusimpia maalauksia ja veistoksia. Tuoreimmat teokset ovat syntyneet Taljan taannoisen Intian matkan vaikutuksesta. Käsityksensä ja kokemuksensa intialaisen sielunmaisemasta Talja on visualisoinut esillä oleviin Indica- ja Siirtymiä -sarjoihin.



Hiilen tummuus ja Intian värit näkyvät Soili Taljan (s. 1958) uusissa maalauksissa. Taljan kädenjälki on pehmeää, mutta samalla vahvaa. Hän keskittyy suuriin kaariin ja pelkistää muodot juuri ja juuri tunnistettaviksi elementeiksi. Työskentelytapana on konkreettisesti tyhjän tilan täyttäminen. ”Aloitan tyhjästä työhuoneesta, joka täyttyy vähitellen kuvista, muutoksesta ja uusiutumisesta. Muutos ja uudistuminen on sukellus siedettävään tyhjyyteen, sukellus kristallisoituneeseen maalaustapahtumaan”, kertoo Talja. Hänen kuviaan voi tarkastella modernistisina abstrakteina sommitelmina. Muoto ja väri ovat teoksissa niin vahvassa roolissa, että kerronnalliset elementit voi unohtaa. Teoksissa tulkittavissa olevat uskonnolliset elementit voidaan ymmärtää joko mystisinä tai aistillisina, tai mystisen aistillisina.



Rasvahiili on tekniikkana Taljalle tärkeä. Se tuo esiin mustan eri sävyt pehmeinä, monitasoisina ja mattapintaisina. Intian matka johdatti kuvanveistoa alun perin Kuvataideakatemiassa opiskelleen Taljan takaisin veistotaiteen pariin. Raku-savesta muovautui vaikuttava veistossarja, jonka hän on nimennyt myös Indica -sarjaksi. Taljan näyttelyn on kuratoinut ja näyttelyarkkitehtuurin toteuttanut TaT, KuM Juha Saitajoki.



Vantaalla asuvan Soili Taljan työhuone on sijainnut aiemmin Keravalla ja vuodesta 2013 alkaen Tuusulassa. Keskiuusmaalainen taide-elämä on tuttua, mutta viime vuosina hän on vaikuttanut kotikaupungissaan Vantaalla. Julkinen taideteos on työn alla paraikaa Vantaan kaupungille.



Siirtymiä – Soili Talja

12.2.–1.6.2014



Tuusulan taidemuseo

Taidekeskus Kasarmi, AuneLa

Jääkärinpolku 2,Tuusula

p. 09 8718 3465, 040 314 3462

www.taidekeskuskasarmi.fi<http://www.taidekeskuskasarmi.fi>

Avoinna

1.9.–30.4. ke–su 12–17
1.5.–31.8. ti–su 11–18



Lisätietoja

näyttelysihteeri Päivi Ahdeoja p. 040 314 3462, paivi.ahdeoja at tuusula.fi<mailto:paivi.ahdeoja at tuusula.fi>

Soili Talja p. 050 5419458, soili.talja at gmail.com<mailto:soili.talja at gmail.com>



Kuvia näyttelyn teoksista

https://www.dropbox.com/sh/hf9fnia7alcte39/9VowUAjBWq









********************************************************
Tuusulan taidemuseo: Halosenniemi, Taidekeskus Kasarmi, Taiteilijakoti Erkkola
Tuusulan museo: Aleksis Kiven kuolinmökki, Kotiseutumuseo Klaavola

Puhelin              09 8718 3461, 040 314 3461
Posti                   PL 60, 04301  TUUSULA
Käynti                Taidekeskus Kasarmi, Jääkärinpolku 2, Tuusula
e-mail                tarja.m.karkkainen at tuusula.fi<mailto:tarja.m.karkkainen at tuusula.fi>
********************************************************