[Nayttelyposti] Hanna Saarikosken uudet videoteokset pureutuvat piirretyn viivan voimaan

Selina Kiiskinen selina.kiiskinen at aboavetusarsnova.fi
To 14.Loka. 14:05:04 EET 2013


Hanna Saarikoski: Viivoista tehty
15.11.2013–2.2.2014
Aboa Vetus & Ars Nova, Takkahuone

Hanna Saarikosken kaksi uutta videoteosta nähdään 15.11. alkaen Aboa 
Vetus & Ars Novan Takkahuone-galleriassa. Saarikosken teosten pääosassa 
ovat piirtäminen, viiva ja havainnointi.

Eyeliner-videossa nainen piirtää, tai oikeastaan rajaa, kasvojensa 
ääriviivoja mustalla silmienrajaustussilla. Kun yksi viiva löytää kasvon 
rajat, kääntää nainen päätään ja aloittaa rajaamisen alusta.

Saarikoski kuvailee kolmiulotteiselle pinnalle piirtämistä: 
"Tavallisesti piirtäessä ääriviiva on konkreettisuudestaan huolimatta 
aineeton ja abstrakti. Ihon kolmiulotteisella pinnalla viivan luonne 
muuttuu, piirtäjän katseen ja liikkeen epätarkkuus paljastuu. 
Piirtäminen vaati ääretöntä keskittymistä, mutta ei silti voi ’osua’ 
kuin hetkittäin. Tällöin videolla on nähtävillä häivähdys täydellistä 
ääriviivaa."

Croquis-videon lähtökohtana on klassinen, nopeatempoinen 
mallipiirtäminen. Viivoista koostettu luonnollisen kokoinen makaava 
hahmo vaihtaa asentoaan intiimissä ympäristössä, sängyllä. Saarikoski on 
työstänyt animaatiota varten yli 300 croquis-piirrosta, mallin maatessa 
mahdollisimman paikallaan jokaisen piirustussession ajan. Videon liike 
rakentuu siitä, miten taiteilija on nähnyt ja piirtänyt hahmon joka 
kerta hieman eri tavalla. Liike tuo esiin luonnollisen piirtämisen 
mahdottomuuden täydelliseen toistoon.

"Ylhäältä alaspäin ja makaavan tekeminen ei ole helpoin mahdollinen 
lähtökohta croquis-piirtämiselle. Valinta liittyy mahdollisesti juuri 
piirtämisessä tapahtuvan kolmiulotteisen muuntumiseen kaksiulotteiseksi 
– ylhäältä alaspäin tarkasteltu makaava on littein mahdollinen asento. 
Katseen suunta mahdollistaa myös monia tulkintoja." Saarikoski analysoi.

Videoita yhdistää perinteisen piirtämisen vieminen uudelle tasolle: 
viiva käyttäytyy itselleen ominaisesti, mutta piirtojälki ei ole 
pysyvää, vaan se on liikkeessä. Piirretty viiva on todiste hetkestä, 
jolloin se on syntynyt – dokumentoimalla ja esittämällä viivan 
piirtymisen Saarikoski tuo teon lähemmäs katsojaa.

Kuvataiteen klassiset kysymykset kiinnostavat taiteilijaa. Eyeliner 
kommentoi omakuvatraditiota, ruumiillisuutta ja oman tilan 
hahmottamista. Croquis asettuu julkisen ja yksityisen välimaastoon: 
piirretty alastonmalli sängylle projisoituna haastaa katsojan 
nykyaikaisen odaliskin, taiteen kuvastossa tunnetun makaavan naishahmon, 
maailmaan.

Hanna Saarikoski (s. 1978 Kannus) on Kuvataideakatemiasta vuonna 2008 
valmistunut helsinkiläinen kuvataiteilija. Hänen teoksiaan on ollut 
esillä lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa. Saarikosken 
teoksia on Nykytaiteen museo Kiasman ja Suomen taideyhdistyksen kokoelmissa.


Näyttelyyn liittyvät croquis-piirustustapahtumat

Lauantaina 30.11.2013 klo 14 ja 18.1.2014 klo 13 järjestetään 
croquis-piirustustapahtuma Hanna Saarikosken Viivoista tehty 
-näyttelyssä Takkahuoneessa. Tapahtumassa tehdään nopeita, luonnosmaisia 
piirustuksia elävästä mallista ja siihen voi osallistua kuka tahansa 
museon pääsymaksulla.


-- 
Selina Kiiskinen
Tiedottaja-amanuenssi
Aboa Vetus&  Ars Nova
Historian ja nykytaiteen museo
p. 0207 181 639
p. 040 576 3839
selina.kiiskinen at aboavetusarsnova.fi


www.aboavetusarsnova.fi
www.facebook.com/aboavetusarsnova
https://twitter.com/AVANmuseo




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta