[Nayttelyposti] Sweet n' Rotten – Jarmo Mäkilän ja Rauha Mäkilän jaettu maailma

Meskus Jenni jenni.meskus at kerava.fi
Ti 26.Maalis. 14:47:18 EET 2013


Sweet n' Rotten – Jarmo Mäkilän ja Rauha Mäkilän jaettu maailma

Keravan taidemuseo, 22.3.–26.5.2013


Itsetietoiset naisartistit, estottoman nautinnon energia, punkkareiden viileä tyyli ja uhma maailman mielettömyyden edessä. Näistä tunnelmista on koottu Keravan taidemuseon näyttely, jonka taiteilijat kuvaavat musiikin innoittamaa todellisuutta sukupolven päässä toisistaan. Jarmo Mäkilän (s.1952) ja Rauha Mäkilän (s.1980) maalauksiin on tarttunut poimintoja lehtikuvista, mainoksista ja musiikkivideoista.



Jarmo Mäkilältä on esillä 1970–1980-lukujen vaihteen maalauksia, jolloin hän oli saman ikäinen kuin Rauha on nyt. Teoksia, jotka ravisuttelivat ajan taidemaailmaa ja ennustivat postmodernin tuloa. Monumentaaliseen kokoon maalatut punkkari-hahmot vahvoine silmämeikkeineen eivät ole niinkään muotokuvia kuin yksivärisen taustan avulla muusta maailmasta irrotettuja vastakulttuurin ikoneita.  Ottamalla aiheensa peittelemättä valokuvista ja kaikesta siitä visuaalisesta kulttuurista, jota populaarikulttuurin koneisto oli alkanut sylkeä sisuksistaan, Jarmo Mäkilä kyseenalaisti sen, mitä ja miten maalarin on soveliasta maalata.



Rauha Mäkilän lennokkaalla otteella maalaamat, rytmin keinuttamat vartalot ja itsetietoisina poseeraavat nuoret ihmiset todistavat, kuinka kolmekymmentä vuotta sitten kohua herättäneet käytännöt ovat vakiintuneet osaksi kuvataidekentän valtavirtaa – ja vievät meidät postmodernin jälkeiseen aikaan. Aivan kuten 1980-luvun punkkarit, myös 2000-luvun popparit rakentavat ryhmäidentiteettiä ja erottautuvat muista musiikkimaun ja siitä kertovan ulkoisen olemuksensa avulla. Rauha Mäkilän maalaukset eivät kuitenkaan näyttäydy virtuaaliseen maailmaan vetäytymisen, vaan aistinautinnon ja alkuperäisyyden paluun kuvina. Roiskeiden, valumien ja selkeiden siveltimenvetojen muodostama mehukas käsiala ja taustat abstrakteiksi väripinnoiksi pelkistävä kuvaustyyli irrottavat hahmot ympäröivästä audiovisuaalisesta virrasta.

Mäkilöiden teokset sijoittuvat eri aikoihin, mutta molempien työskentelyssä on sama pohjavire. Se kytkee heidän teoksensa musiikin, tyylin ja muodin maailmaan. Sweet n' Rotten onkin myös kunnianosoitus taiteilijoita innoittaneelle musiikille ja artisteille. Musiikki on ladannut maalauksiin aikakautensa asenteen ja rytmin. Näyttelyssä kohtaavat vastavoima ja pintaliito, underground ja äärimmilleen tuotteistetut artistit. Lady Gaga, Juliette Lewis ja M.I.A. tuovat nykypäivän energiaa Johnny Rottenin, Jimi Hendrixin tai Marilyn Mansonin kaltaisten hahmojen rinnalle.

Näyttelyn Tähti-illoissa keskustelua musiikista, taiteesta ja ajan hengestä:
Taiteilija Rauha Mäkilä ja juontaja, toimittaja Maria Veitola ke 10.4. klo 18
Taiteilija Jarmo Mäkilä ja runoilija Ilpo Tiihonen ke 24.4. klo 18


Näyttelyn yhteydessä julkaistussa kirjassa Annamari Vänskä ja museonjohtaja Arja Elovirta sekä taiteilijat itse valottavat taiteilijoiden suhdetta musiikkiin ja muuhun populaarikulttuuriin.  Sweet n' Rotten - Jarmo Mäkilän ja Rauha Mäkilän jaettu maailma. Toim. Arja Elovirta.  Kerava: Keravan taidemuseo 2013. 128 s. 32 € + postikulut.

Keravan taidemuseo
Taide- ja museokeskus Sinkka
Kultasepänkatu 2
04250 Kerava
Avoinna ti, to, pe 11–18, ke 12–19, la–su 11–17
Liput: 5 € aikuiset, 3 € opiskelijat / työttömät /eläkeläiset, 0 € alle 16-vuotiaat
Joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai ilmaispäivä
www.sinkka.fi<http://www.sinkka.fi>



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta