[Nayttelyposti] Kartoituksen historiaa Kansallisarkistossa

Saatsi Niko niko.saatsi at nls.fi
Ke 26.Kesä. 13:26:00 EEST 2013


Kartoituksen ja maanmittauksen historia esillä karttanäyttelyssä

Ennätyksellisen laaja vanhoja karttoja ja Suomen kartoitusta esittelevä
näyttely avautuu 3.7.2013 Kansallisarkistossa. Havainnosta kartaksi -näyttely
kuvaa, miten monipuolista kartanteko oli Suomessa jo 1600-luvulta alkaen.

"Kokosimme näyttelyyn historiallisesti merkittäviä maa- ja vesiaiheisia
karttoja sekä maanmittausvälineitä. Näytillä ovat maanmittauksessa käytetty
universaalikone ja 100 kilon painoinen merimiinan koho", kertovat näyttelyä
koonneet ylitarkastaja Christina Forssell ja tutkija Pertti Hakala
Kansallisarkistosta.

Näyttelyn vanhin kartta kuvaa Suomenlahden vesiä. Sen on piirtänyt merenkulun
mahtimaasta Hollannista kotoisin ollut Lucas Waghenaer 1500-luvun lopulla.
Suomalaisten tekemistä kartoista vanhin on vuodelta 1556 Kymijoen suistosta.

Kartat havainnollistavat historian vaiheita

"Vierekkäin voi vertailla 1930-luvun suomalaisia ja venäläisiä karttoja, joiden
ainoa ero on kieli. Vihollisten kartta-aineistoa hyödynnettiin puolin ja toisin
viime sotiemme aikana", sanoo amanuenssi Niko Saatsi Maanmittauslaitoksesta.

Kartoista on hyötyä ja iloa sukututkijalle: missä sukulaiset ovat eläneet ja
mitä he ovat omistaneet. Kaupunkien eri-ikäisiltä kartoilta näkee
paikallishistoriaa.

Historiaa tuodaan Kansallisarkistossa helpommin kaikkien saataville, sähköiseen
muotoon.

"Kansallisarkisto digitoi vanhoja karttoja, joita on yli 1,2 miljoonaa. Tähän
mennessä niistä jo 10 prosenttia on käytettävissä sähköisesti", Forssell toteaa.

Näyttely avoinna 4.10.2013 saakka myös verkossa

Havannosta kartaksi - Kartoituksen ja maanmittauksen historia Suomessa
-näyttely on esillä Kansallisarkistossa (Rauhankatu 17) Helsingissä 3.7.-4.10.
2013. Näyttely on avoinna tiistaista perjantaihin klo 11-16 sekä syyskuussa
keskiviikkoisin klo 18 asti.

Näyttelyyn on vapaa pääsy. Ryhmille pidetään opastuksia elokuusta alkaen
sopimuksen mukaan.

Näyttelyn järjestävät yhdessä Kansallisarkisto ja Maanmittauslaitos. Näyttely
liittyy 30.6-5.7.2013 Helsingissä järjestettävään kansainväliseen kartografian
historiakonferenssiin.

Näyttelyn parhaisiin paloihin voi tutustua myös verkossa, http://www.
maanmittauslaitos.fi/havainnostakartaksi

Näyttelyyn liittyviä julkaisuvapaita valokuvia on saatavilla osoitteesta
http://www.arkisto.fi/fi/palvelut/viestinta/kartat/

Lisätietoja:

ylitarkastaja Christina Forssell, Kansallisarkisto, puh. 029 533 7011,
christina.forsell[ät]narc.fi
tutkija Pertti Hakala, Kansallisarkisto, puh. 029 533 7014, pertti.
hakala[ät]narc.fi
amanuenssi Niko Saatsi, Maanmittauslaitos, puh. 040 595 1496, niko.
saatsi[ät]maanmittauslaitos.fi
asiakirjahallintopäällikkö Miina Pelkonen, Maanmittauslaitos, puh. 040 744 2976,
miina.pelkonen[ät]maanmittauslaitos.fi




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta