[Nayttelyposti] Näyttely Nelli Nio Karhumatka Porvoon Taidehallissa 5.1 - 24.2.2013

Porvoon taidehalli taidehalli at porvoo.fi
Pe 11.Tammi. 18:02:01 EET 2013


PORVOON TAIDEHALLI
BORGÅ KONSTHALL


NELLI NIO
KARHUMATKA - BJÖRNRESAN
akvarellimaalauksia - akvarellmålningar

5.1-24.2.2013

"Karhumatka näyttelyni kertoo luonnon ja ihmisen välisestä yhteydestä ja yhteentörmäyksestä. Päähenkilönä useimmissa maalauksissa on karhu. Karhu ilmentää mielestäni hyvin tämän päivän kuilua ihmisen ja luonnon välillä. Kansanperinteessämme Otso Mesikämmen on metsiemme kunnioitettava kuningas, melkein jumalallinen hahmo ja nyt se esiintyy lehtilööppien parjattuna kauhistuksena. 
Kuvani ovat tarinallisia, pieniä hetkiä, ihmisen ja luonnon kohtaamisista. Maalauksissani elän ja koen ympäröivää luontoa yhdessä karhun kanssa. Saatamme tanssahdella kesäyössä tai nukkua talviunta samassa pesässä. Jaamme yhdessä niin elämän ilot kuin surutkin. Pyrin kuvissani näkemään luonnon lapsenomaisen optimismin ja mielikuvituksen kautta. 
 
Luonnostelin karhuja karhuretkelläni Kuhmon Viiksimossa syksyllä 2012. Äänettömästi metsässä kulkeneet karhut olivat kaikki erilaisia, vaaleita, tummia, malliltaan pyöreitä ja pitkänomaisia. Piilokojusta käsin kokemani kohtaaminen karhun kanssa sai minut liikuttumaan. Hetki jolloin karhu yllättäen oli ilmestynyt muutaman metrin päähän, tuntui melkein taianomaiselta. Karhun katse piti sisällään kaiken siihen liittyvän viisauden ja voiman.  Kunnioitukseni ja ihailuni noita otuksia kohtaan vain kasvoi. Toivon näyttelyn välittävän edes osan tästä tuntemuksestani."
 
Näyttelyä on tukenut Porvoon kaupunki.
 
Lisätietoja:
Nelli Nio
p. 050-5431265
nelli at nellinio.com
www.nellinio.com


Näyttely on avoinna ma-pe klo 11-19, la-su klo 11-16
Utställningen är öppen må-fre kl.11-19, lö-sö kl.11-16

Vapaa pääsy! Fritt inträde!

 
PORVOON TAIDEHALLI 
BORGÅ KONSTHALL
Yrjö A. Jäntin taidekokoelma/
Yrjö A. Jänttis konstsamling
Taidelainaamo Konsta/ Artoteket  Konsta
 
Taidetehdas, Läntinen Aleksanterinkatu 1/
Konstfabriken, Västra Alexandersgatan 1
06100 Porvoo / Borgå
 
Puh./ Tel. 040 73 41 73
e-mail: taidehalli at porvoo.fi <mailto:taidehalli at porvoo.fi> 
www.taidetehdas.fi <http://www.taidetehdas.fi/> 
www.porvoo.fi/kulttuuri


Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta