[Nayttelyposti] Lapin maakuntamuseon erikoisnäyttely Arktikumissa: Yhteistyöllä, yhteisvoimin - Lapin työväen vuosisata 6.12.2013-4.5.2014

Alariesto Tuija ROVANIEMEN KAUPUNKI Tuija.Alariesto at rovaniemi.fi
Ma 9.Joulu. 08:54:01 EET 2013


YHTEISTYÖLLÄ, YHTEISVOIMIN - LAPIN TYÖVÄEN VUOSISATA -erikoisnäyttely Lapin maakuntamuseossa Arktikumissa Rovaniemellä 4.5.2014 saakka

Lapissa työväenliike otti ensiaskeleensa 1900-luvun alussa. Lapin maakuntamuseon tuottama erikoisnäyttely kertoo työväenliikkeen syntyvuosista, kehityksestä ja vaikuttavuudesta 1900-luvun tapahtumien keskellä. Näyttely nostaa esille erityisesti mikrohistoriallisen tason ja merkityksen runsaan esineistön ja arkistoaineiston kera. Se myös avaa Lapin työväen vuosisataa, joka on varsin rikas ajanjakso lappilaista elämää. Vuosisadan ajan eläneet ideologiset tavoitteet, kuten solidaarisuus, sivistysihanne, ihmisarvot ja työtätekevien entistä paremman tulevaisuuden tavoittelu koetaan saavutetuiksi.

Suomen kansa alkoi osallistua vapaaehtoisesti kansalais- ja yhdistystoimintaan 1800-luvulla. Järjestäytymisen into levisi nopeasti myös Peräpohjolaan ja Lappiin. Järjestäytymisen taustalla oli uudenlainen näkemys siitä, että olemassa olevat olot oli parannettavissa. Yhteiskuntaa ei enää ymmärretty staattisena rakenteena, jossa jokaisella oli oma kiinteä paikkansa. Yhteiskunta saattoi kehittyä aste asteelta kohti parempia elämänoloja. Lakkoilu, marssit, poliittinen liikehdintä, protestoinnit ja lehtien kautta tapahtunut vaikuttaminen olivat tärkeimpiä keinoja saada aikaan muutosta. 1960-luvulta lähtien aktiivisesta poliittisesta työväenliikkeestä on siirrytty aktiiviseen yhteiskunnallisen vaikuttamiseen kansalaisliikkeiden kautta.

Näyttely ei kerro ainoastaan ammatillisesta järjestäytymisestä, vaan myös muusta toiminnasta kuten teatterista, urheilusta ja osuusliikkeestä. Työväentalot olivat työväen yhteiskunnallisen toimintojen keskuksia. Ne olivat yhteisiä tiloja, jonne kokoonnuttiin paitsi poliittisiin tapahtumiin myös monenlaisiin kokouksiin, huvituksiin ja erilaisiin juhliin. Sali, näyttämö ja puffetti eli kahvila tarjosivat puitteet toiminnalle, jossa olivat mukana työväen omat urheiluseurat painijoineen, nyrkkeilijöineen ja voimistelijoineen. Omat teatterit esittivät näytelmiä, orkesterit soittivat ja kuorot lauloivat, lapset ja nuoret touhusivat omiaan. Työväentalolle johtivat myös vappukulkueet.
Yhteistyöllä, yhteisvoimin -näyttelyssä on esillä muun muassa historiallisia valokuvia, painihaalari 1900-luvun alusta ja marssilippuja. Näyttelyvieras pääsee tutustumaan mm. lappilaiseen työväentaloon, osuuskauppaan sekä sivistys- ja sosiaalityön uranuurtaja Kerttu Värnin työhuoneeseen.

LISÄTIETOA MOBIILISOVELLUKSIN
Lapin maakuntamuseo sai keväällä 2013 Museovirastolta harkinnanvaraista avustusta Kyläillä ja keskustella -näyttely tiedonkeruun ja -jakamisen välineenä -hankkeeseen. Avustus antoi mahdollisuuden etsiä uusia tapoja tallentaa, esittää ja jakaa tietoa. Yhteistyöllä, yhteisvoimin -näyttelyssä voi perehtyä aiheeseen syvällisemmin lisätyn todellisuuden avulla (augmented reality). Näyttelykävijä voi ladata mobiililaitteeseensa lisätyn todellisuuden sovelluksen ja sen avulla päästä mm. kuuntelemaan työväenlauluja ja katselemaan videoita. Lisätty todellisuus yhdistää reaalimaailmaa ja digitaalista maailmaa, ja sen käyttöä testataan nyt Lapin maakuntamuseossa ensimmäisen kerran.

SATELLIITTINÄYTTELYT TYÖVÄENTALOILLA
Hankkeen rahoituksella valmistui myös kiertävä rinnakkaisnäyttely, joka on esillä kolmessa eri työväentalossa: Kemijärven työväentalossa 4.12.2013-2.2.2014, Kemissä Veitsiluodon työväentalossa 7.2.-11.4.2014 ja Kittilässä Kallon työväentalossa 16.4.-18.5.2014. Kiertonäyttely koostuu näyttelypaneeleista sekä tietokoneesta, jonka avulla Arktikumin näyttelystä on yhteys työväentaloon ja työväentalosta Arktikumin näyttelyyn. Tärkeää on kahden toisistaan fyysisesti kaukana sijaitsevan tilan linkittyminen keskenään ja keskusteluyhteys niiden välillä sovittuina aikoina. Kolmelle työväentalolle annetaan mahdollisuus osallistua aktiivisesti keskusteluun ja jakaa tarinansa. Uuden tekniikan myötä on tavoitteena kehittää toiminta- ja näyttelykeinoja, joita voidaan käyttää tulevaisuudessa maakunnallisessa museotyössä.

***
Näyttelyn käsikirjoitus: Yliopistonlehtori Matti Enbuske, Oulun yliopisto
Graafinen suunnittelu: Ulla Etto
Lapin maakuntamuseon kanssa yhteistyössä: Työväenmuseo Werstas ja useat lappilaiset toimijat
***

*********************************************
Tuija Alariesto
Näyttelyamanuenssi  / Exhibition Curator
Lapin maakuntamuseo / The Provincial Museum of Lapland
Arktikum Pohjoisranta 4 FI-96200 Rovaniemi

puh./tel. +358 40 734 1060
email: tuija.alariesto at rovaniemi.fi

Lapin maakuntamuseo<https://www.rovaniemi.fi/fi/Palvelut/Kulttuuripalvelut/Museot/Lapin-maakuntamuseo>

Lapin maakuntamuseo on myös facebookissa!
https://www.facebook.com/lapinmaakuntamuseo
*********************************************



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta