[Nayttelyposti] Kutsu Trafiikki-museoiden Liikkeelle! -seminaariin 10.2.

Marianna Karttunen marianna.karttunen at trafiikki.fi
Pe 20.Tammi. 13:06:27 EET 2012


Trafiikki-museot ry järjestää sodanjälkeisen jälleenrakennuskauden
ilmiöitä käsittelevän Liikkeelle! -seminaarin perjantaina 10.2. klo
10.00-16.45 Vantaalla Ilmailumuseon auditoriossa. Seminaari on ilmainen,
ja avoin museohenkilökunnalle ja muutoin aihepiiristä kiinnostuneille.

Seminaari liittyy Trafiikki-museoissa käynnissä olevaan sodanjälkeisten
aineistojen digitointihankkeeseen ja toimii lähtölaukauksena aineistojen
pohjalta museoihin vuonna 2015 avattavan Liikkeelle -yhteisnäyttelyyn
suunnitteluun. Seminaarin tarkoituksena on avata tuoreita näkökulmia
jälleenrakennuskauden Suomeen rakennemuutokseen liittyvien ilmiöiden ja
eri tieteenalojen kautta.

Seminaarin puheenvuoroissa nousevat esille työn muistot, tulevaisuuskuvat
ja muutokset aikalaiskertojan, historiantutkimuksen ja etnologian
vinkkeleistä nähtyinä; julkiseen rakentamiseen sotien jälkeen liitetyt
uudenlaiset tavoitteet ja merkitykset kirkollisen työkeskuksen
arkkitehtuuria esimerkkitapauksena käyttäen, sekä sodanjälkeisen aikakausi
mediatapahtumien välittämänä.

Seminaarin ohjelma on seuraava:

10.00-10.15 Tervetuloa
10.15 - 11.15  Liikennelentäjä Matti Nurminen: Aikalaismuistoja
ilmailuliikenteestä
11.15 - 12.15 TM Oscar Ortiz: Kirkko, arkkitehtuuri ja yhteiskunta:
Alppilan kirkon tilaohjelma ja sen merkitykset työväenkaupunginosassa
Kysymyksiä, keskustelua, varattu 15 min.
12.30 - 13.15 lounas
13.15 - 14.15 FM Kirsi-Maria Hytönen: Kannettu kaksoistaakka. Äitiys
työssäkäyvien naisten muistelukerronnassa 1940- ja 1950-luvuilla /
Jyväskylän yliopiston Happy Days -projektin esittely
14.15 - 15.30 FT Raimo Salokangas: Mediamaisema sodan jälkeen 1945-1952
15.30-16.15 FM Sinikka Selin: Helsinkiläisnuorten työhön liittyvät
tulevaisuuskuvat 1950- ja 1960-luvulla
16.15-16.45 Loppukeskustelu

Lounas on omakustanteinen (9,50) ja se tarjoillaan Ilmailumuseon
kahvilassa. Lounaan riittävyyden vuoksi ilmoittautumiset osoitteeseen
marianna.karttunen at trafiikki.fi keskiviikkoon 31.1. mennessä: myös
mahdollisista ruoka-aineallergioista ja muista rajoitteista pyydetään
ilmoittamaan etukäteen!

Trafiikki-museot ry on yhdeksän Etelä-Suomen alueella sijaitsevan
liikenteen- ja viestinnän alan museon muodostama yhdistys, jonka
tarkoituksena on parantaa jäsenmuseoiden palvelutarjontaa, näyttely- ja
museokauppatoimintaa sekä markkinointia. Lisätietoa Trafiikki-museoista
osoitteessa www.trafiikki.fi.

Tervetuloa seminaariin!


-- 
Marianna Karttunen
Projektipäällikkö, Trafiikki-museot ry
040-546 1175
c/o. Tekniikan museo
Viikintie 1, 00560 Helsinki
www.trafiikki.fi
www.trafiikki.fi/verkkokauppa
www.facebook.com/trafiikki





Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta