[Nayttelyposti] Tsöh, Tsöh! Kuuluuko? Lappilaisen populaarimusiikin historiaa -näyttely avattu

Viitanen Ulla ROVANIEMEN KAUPUNKI Ulla.Viitanen at rovaniemi.fi
Ti 28.Elo. 10:03:15 EEST 2012


Tsöh,Tsöh! Kuuluuko? Lappilaisen populaarimusiikin historiaa -näyttely on avattu Lapin maakuntamuseossa  Arktikumissa. Näyttely on esillä 24.8.-15.11.2012.

Lappi on laulujen ja loitsujen maa, jossa populaarimusiikilla on aina ollut vankka sija. Käsitteenä populaarimusiikki on varsin laaja sisältäen niin jutaavan tanssimusiikin kuin pimeimmän heavy rockin ja kaiken siltä väliltä. Lapissa kaikki on mahdollista.

Eräänä varhaisimmista kansanomaisen populaarimusiin esittäjistä voidaan pitää legendaarista Kalkkimaan pappia, oikealta nimeltään Petter Abram Herajärvi (1830-1885). Tornionlaakson totuudentorveksiksin kutsutulla kylähullulla oli tapana esittää pilasaarnojen ja pilkkalaulujen ohella myös viihteellisiä arkkiveisuja, joita myytiin lauluvihkoina markkinoilla ja muilla tapaamispaikoilla. Kalkkimaan papin tunnetuin arkkiveisu on vuonna 1854 julkaistu "Kalkkimaan papin laulu Engelsmannein käytöksestä Oulun läänissä kesällä 1854".

1900-luvun alussa markkinoilla kuultiin posetiivien keskieurooppalaisia salonkisävelmiä ja tanssittiin ajan muotitansseja torvien ja hanurien tahdissa. Myöhemmin mukaan tulivat gramofonit, radiot ja tanssiorkesterit "jazz-rämpytyksineen", joista innostui koko Lappi Petsamoa myöten. Kesällä 1926 Rovaniemellä vieraili amerikansuomalainen Suomi-orkesteri, jonka ohjelmistoon kuului myös jazz. Tunnettuja lappilaisorkestereita olivat mm. torniolainen Kivalo-orkesteri ja rovaniemeläinen Roifox. Sotien jälkeen lappilaisille maistui iltamaperinne, rillumarei ja reipas tanssimusiikki, mutta jo 1960-luvulla myös angloamerikkalainen rock and roll alkoi saada hiljalleen jalansijaa ja ennen pitkää yhtyeitä alettiin perustaa kaikkialla Lapissa. 1970-1980-luvuilla populaarimusiikki pirstaloitui entisestään, uutuuksina vaikkapa purkka, jytä ja punk, mutta myös afroamerikkalainen musiikki, soul, funk, jazz ja ennen kaikkea blues juurtuivat maakuntaan sekä artististien, yhtyeiden että festivaalien muodossa. Musiikkia kuluttava nuoriso laukkasi discoissa ja nuorisotaloissa ihmettelmässä etelästä saapuvia yhtyeitä samalla paikallisia kannustaen.Viikonloppuisin kavereita tavattiin ulkona, kaduilla ja maitolaitureilla. Ravintoloissa raikasi elävä musiikki.

Tsöh, Tsöh! Kuuluko? Lappilaisen populaarimusiikin historiaa -näyttely esittelee kattavasti Lappilaisen populaarimusiikin historiaa painopisteenä 1960-1980-luvut. Näyttelyssä on esillä vintage-bändisoittimia, harvinaisia valokuvia, historiallisia äänentoistolaitteita ja tallentimia sekä muita mielenkiintoisia kuriositeetteja. Näyttelykävijä pääse tutustumaan 1960-luvun bändi- ja tanssilavaan takahuoneineen sekä 1970-luvun teinitytön huoneeseen värikkäine yksityiskohtineen. Lappilaisuus näkyy näyttelyssä myös mikrohistoriallisella tasolla; kaikenlaiset lappilaiset musiikintekijät kaikkialta Lapista aina harrastajista ammattilaisiin halutaan tuoda näkyville ja kuuluville.

Lappilaisen populaarimusiikin näyttelyhanke on toteutettu Lapin taidetoimikunnan, Lapin maakuntakirjaston, Lapin yliopiston ja Lapin maakuntamuseon yhteistyönä.

Lisätietoja:

Ulla Viitanen
vs. näyttelyamanuenssi
Lapin maakuntamuseo
Arktikum
Pohjoisranta 4
96200 Rovaniemi
tel. 016 322 8577
www.rovaniemi.fi/maakuntamuseo

Lapin maakuntamuseo on nyt Facebookissa:
www.facebook.com/lapinmaakuntamuseo







Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta