[Nayttelyposti] Pop-taiteen uranuurtaja Risto Vilhunen Vantaan taidemuseossa

Taidemuseo taidemuseo at vantaa.fi
Ke 15.Elo. 16:27:00 EEST 2012


Tiedote

Pop-taiteen uranuurtaja Risto Vilhunen Vantaan taidemuseossa

Leonardo da Vilhun aarteet valtaavat Vantaan taidemuseon 29. elokuuta. Esillä
on Risto Vilhusen uutta tuotantoa tältä ja viime vuodelta.
Hämähäkkimies-sarjakuvien innoittamilla teoksilla Vilhunen palaa juurilleen
1960-luvun pop-taiteeseen, jonka yhtenä edelläkävijänä hänet Suomessa tunnetaan.


Risto Vilhunen (s.1945, Kuopio) eli Leonardo da Vilhu on vantaalainen
taidemaalari ja kuvanveistäjä. Luvassa on nyt katsaus Vilhuseen paitsi
taiteilijana myös taidekeräilijänä.

Omien teostensa lisäksi taiteilija on valinnut näyttelyyn mukaan laajan otannan
Kuopion taidemuseolle vuonna 2010 lahjoittamastaan kokoelmasta. Mukana on muun
muassa Marc Chagallille, Albrecht Dürerille, Francisco Goyalle, Adriaen van
Ostadelle, Pablo Picassolle sekä Fernand Légerille attribuoituja teoksia sekä
painojäljennöksiä. Lisäksi nähdään kymmeniä ikoneita taiteilijan omista
kokoelmista.

- Kyseessä on yksi maailman suurimmista elossa olevan taiteilijan keräämistä
kokoelmista, Vilhunen vakuuttaa.

Näyttely on avoinna 12. tammikuuta 2013 saakka tiistaina ja keskiviikkona kello
11-18, torstaina kello 13-20, perjantaina kello  11-18 ja lauantaina kello
10-16. Sunnuntaina ja maanantaina museo on suljettu. Vapaa pääsy.


Oheistapahtumat:

Vilhunen on taiteilija, joka samassa lauseessa kertoo maailmanluokan
kokoelmistaan ja satojen litrojen sieni- ja marjasaaliistaan Sotungin metsistä.
Risto Vilhusta, piispa Arsenia sekä sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergia
pääsee lisäksi kuulemaan näyttelyyn liittyvissä tapahtumissa.

Lisätietoja: museoamanuenssi Maria Mauno, 050 314 6272, maria.mauno at vantaa.fi

Tietoa oheisohjelmistosta: museolehtori Aulikki Ritari, 040 524 1405, aulikki.
ritari at vantaa.fi



Maria Mauno
ts. amanuenssi
Vantaan taidemuseo

Myyrmäkitalo, Paalutori 3, 01600 Vantaa
Gsm: +358 50 314 6272
www.vantaa.fi/taidemuseo
_____________________________________________
WORLD DESIGN CAPITAL HELSINKI 2012
Vuonna 2012 Helsinki yhdessä Espoon, Vantaan,
Kauniaisten ja Lahden kanssa on World Design Capital.
Designpääkaupunkivuoden teemana on
Open Helsinki - Embedding Design in Life.
www.wdchelsinki2012.fi






Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta