[Nayttelyposti] Elina Brotherus taiteilijatapaamisessa

Tiina Rauhala tiina.rauhala at fmp.fi
To 23.Kesä. 14:24:30 EEST 2011


Kesällä tapahtuu Liisa ihmemaassa –näyttelyssä:
Valokuvaaja Elina Brotherus kertoo työskentelystään ja teoksistaan
lauantaina 30.7. klo 14-15. Tervetuloa!

Liisa Ihmemaassa - Kansainvälinen nykyvalokuvataiteen näyttely
16.1.-18.12.2011. Näyttelykeskus Logomo, Köydenpunojankatu 14, Turku.
Näyttely on avoinna joka päivä klo 11-19.

Elina Brotheruksen viime vuosien valokuvaushankkeet Pariisin oopperan
balettitanssijoiden ja taidemaalareiden kanssa dramatisoivat taidekuvassa
harvinaisen puettujen ja alastomien ruumiiden kohtaamisen. ”Olen erityisen
kiinnostunut siitä, kuinka taiteilija katsoo malliaan, ’taiteilijan katse’
 ei ole miehen tai naisen, vaan pikemminkin neutraali, havainnoiva,
tutkiva, joskus yllättynyt tai ihaileva”, Brotherus kuvailee. Hänen
tuotantonsa eräs läpikäyvä piirre on kiinnostus tapoihin rakentaa
kaksiulotteinen kuva. Lähtökohtana on kiinnostus taiteilijoiden
perinteiseen ammattiosaamiseen ja ammattikäytäntöihin, joihin kuuluvat
myös palkatut alastonmallit.

Liisa ihmemaassa -näyttelyn taiteilijatapaamiset ja kuraattorikierrokset
järjestetään kerran kuukaudessa lauantaisin klo 14-15. (Näyttelyn
sisäänpääsymaksu)

Kesän taiteilijatapaamiset:
la 30.7. Elina Brotherus
la 27.8. Sanni Seppo

Liisa Ihmemaassa - Kansainvälinen nykyvalokuvataiteen näyttely /
Näyttelykeskus Logomo, Turku
Pääsymaksu: 12 / 8 e. Alle 16-vuotiaat ilmaiseksi.
Näyttelyn yleisöopastus sunnuntaisin klo 13.
Opastilaukset: logomovaraukset at turku2011.fi  tai p. + 358 40 553 5860
(ma-pe klo 11-13)

Lisätietoja kouluyhteistyöstä ja oheisohjelmasta:
Erja Salo, 044 270 6216,erja.salo at fmp.fi.
Lisätietoja näyttelystä:
Anna-Kaisa Rastenberger, 050 518 7619, anna.kaisa.rastenberger at fmp.fi.
Elina Heikka, 050 527 8885,elina.heikka at fmp.fi.

www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/liisa-ihmemaassa





Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta