[Nayttelyposti] Uusi painos loppuunmyydystä hautausmaakirjasta

Niemi Salla Salla.Niemi at hel.fi
Pe 15.Tammi. 17:18:15 EET 2010



TIEDOTE


Uusi painos loppuunmyydystä hautausmaakirjasta

Kaupunginmuseo julkaisi viime vuonna kirjan Helsingin lukuisista erilaisista hautausmaista, joista monet ovat unohtuneet. Ensimmäinen painos myytiin pian loppuun, ja nyt on vihdoin saatavilla uusi erä runsaasti kuvitettua teosta, joka johdattaa helsinkiläisvainajien leposijoille aina 1500-luvulta lähtien ja tutustuttaa myös hautauskulttuuriin ja hautakivien taakse kätkeytyviin kiehtoviin tarinoihin. Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta -teoksen on laatinut aiheeseen yli 20 vuoden ajan perehtynyt kaupunginmuseon tutkija Marja Pehkonen.


Helsingin hautausmailla on monisatavuotinen historia. Hautausmaat heijastavat kaupungin kehitystä ja asukkaiden kohtaloita. Niihin on kerrostunut kaupunkilaisten tarinoita ja yhteisiä muistoja. Monta hautausmaata on aikojen kuluessa myös hävinnyt tai muuttunut puistoksi. Kaunis, puistomainen ympäristö ja ajan vahva läsnäolo tekevät hautausmaista ainutlaatuisia paikkoja. Laajat sankarihauta-alueet ovat helsinkiläisten ja yleensä suomalaisten hautausmaiden erityispiirre. Hautojen hoitaminen ja haudoilla käynnit ovat tärkeä perinne, joka yhdistää sukupolvia.

Helsingin evankelis-luterilaisia hautausmaita hoitaa Helsingin seurakuntayhtymä, joka vaalii arvokasta kulttuuriperintöä ja huolehtii helsinkiläisten hautaamisesta nyt ja tulevaisuudessa. Kaupunginmuseo on kauan tehnyt yhteistyötä seurakuntayhtymän kanssa ja tarjonnut kulttuurihistoriallista osaamista ja museon näkökulmia varsinkin Hietaniemen hautausmaan kehittämiseen. Puistoiksi muuttuneita entisiä hautausmaita puolestaan hoidetaan viheralueina yhdessä kaupungin rakennusviraston kanssa.

Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta -teos on vastaus kaupunkilaisten kasvavaan kiinnostukseen hautausmaiden historiaa ja hoitoa kohtaan. Kirja tuo myös laajan yleisön käyttöön kaupunginmuseoon vuosien mittaan karttuneen monipuolisen hautausmaihin liittyvän aineiston.

Lisätietoja antaa tutkija Marja Pehkonen puh. (09) 3103 6475 tai marja.pehkonen at hel.fi.

Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta. Narinkka 2008. ISBN 978-952-223-283-0. 160 s. Hinta 24 e.


Toimittajakappaleita voi tilata museon taloussihteeriltä Olli Koskelalta mieluiten sähköpostitse olli.koskela at hel.fi tai puhelimitse puh. 09 3107 1558.


Hinta on 24 euroa (sis. alv). Kirjaa saa Museokaupasta, Sofiankatu 4, sekä muista kaupunginmuseon näyttelypisteistä. Museokaupassa saa vähintään 10 kappaleen ostosta ­alennuksen (- 30 %), jolloin yhden hinta on 16,80 euroa (sis. alv). Tukkutilaukset taloussihteeriltä puh. 09 3107 1558



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta