[Nayttelyposti] PIMIÖSSÄ: Pilvi Takala

Nybom Jenny jenny.nybom at turuntaidemuseo.fi
Pe 7.Loka. 14:26:37 EET 2008


Pilvi Takala
The Angels
Turun taidemuseon Pimiössä 7.11.2008-11.1.2009

TAITEILIJATAPAAMINEN
Pilvi Takala kertoo yleisölle taiteellisesta työskentelystään sunnuntaina 9.11. klo 12 Turun taidemuseon Pimiössä.


Pilvi Takalan (s. 1981) näyttely Turun taidemuseon Pimiössä on taiteilijan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Pimiössä esitetään Takalan uusin teos The Angels (2008, 2 min.). Taiteessaan Takala tutkii ja testaa huolella suunnittelemiensa performanssien kautta ihmisten käyttäytymistapoja erilaisissa tilanteissa ja tiloissa. The Angels -teoksessa tavarataloon on ilmestynyt eräänlainen auttaja, enkeli, joka korjailee ihmisten tekemiä virheitä. Kaupassa liikkuvat asiakkaat eivät tätä huomaa, mutta piilokameralla kuvatun videoteoksen katsoja pääsee seuraamaan tilannetta aitiopaikalta. Minkälaista turvallisuutta myyjän univormuun pukeutunut "enkeli" oikeastaan ylläpitää?

Pilvi Takala on työskennellyt opiskeluajoistaan lähtien toteuttamalla performansseja, joilla hän pyrkii aiheuttamaan jonkinlaisen häiriön. Tavallisuudesta poikkeavan käytöksen kohtaamien ihmisten reaktiot hän tallentaa ja työstää esitettäväksi teokseksi.

Takala on vienyt performanssinsa erilaisiin paikkoihin ja näin katsoja voi myös pohtia esimerkiksi ihmisten suhdetta julkisiin tiloihin. Islantilaisessa jäätelöbaarissa työntekijöiden silmien alla liikkui henkilö, joka kenenkään estämättä maisteli erilaisia jäätelöitä. Tänä syksynä Kiasmassa nähtiin Takalan teos The Trainee (2008). Teosta varten taiteilija vietti kuukauden harjoittelijana yrityksessä ja sekoitti työyhteisön normaaliksi kokemia käyttäytymistapoja matkustamalla päivän hississä ja istumalla useita päiviä tyhjän työpöydän äärellä mietiskellen. The Angels -teoksessa Takala ei tutki ensimmäistä kertaa tavarataloympäristöä. Bag Lady -teoksessa (2006) taiteilija liikkui saksalaisissa kauppakeskuksissa viikon ajan mukanaan läpinäkyvä kassi täynnä seteleitä. The Announcer -teoksessa taas (2007) nainen pyysi jatkuvasti tavaratalon henkilökuntaa kuuluttamaan viestejä näkemilleen komeille miehille.

Pilvi Takala valmistui Kuvataideakatemista vuonna 2006. Tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee Amsterdamissa Hollannissa. Hänet on vastikään valittu kahdeksi vuodeksi hollantilaiseen Rijksakademien residenssitaiteilijaksi.

Näyttelyn toteuttamista ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö sekä Suomen Kulttuurirahasto.


TULOSSA PIMIÖÖN:
Peter Land, 23.1.-22.3.2009


Ystävällisin terveisin,

Jenny Nybom
amanuenssi / amanuens / curator
Aurakatu / Auragatan 26
FIN-20100 Turku / Åbo, Finland
tel. +358 (0)2 262 7094
GSM +358 (0)50 400 3248
fax. +358 (0)2 262 7090
jenny.nybom at turuntaidemuseo.fi<mailto:jenny.nybom at turuntaidemuseo.fi>
www.turuntaidemuseo.fi<http://www.turuntaidemuseo.fi>




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta