[Nayttelyposti] hyvinkään taidemuseo joulubasaari uudistuu

Laurila-Hakulinen Raisa Raisa.Laurila-Hakulinen at HYVINKAA.FI
Ti 4.Loka. 15:21:29 EET 2008


 

22.-23.11.2009 

Hyvinkään taidemuseon Joulubasaari on 

uudistunut taidekäsityöläisten tapahtuma

 

Perinteiset Hyvinkään taidemuseon Marrasmarkkinat ovat saaneet uuden nimen Joulubasaari - ja samalla laadukkaamman sisällön. Kahdeksatta kertaa järjestettävä tapahtuma on nyt tuotettu yhteistyössä paikallisten taidekäsityöläisten kanssa. Ensimmäistä kertaa hakijat on jyrytetty valokuvien perusteella. Tuloksena on 27 korkeatasoista taidekäsityön ja taiteen tekijää, jotka edustavat monipuolisesti eri aloja. Mukana on uniikkien designneuleiden, huovutustuotteiden ja taidetekstiilien lisäksi puusta, metallista, keramiikasta, lasista ja paperista tehtyjä tuotteita kuten koruja, kasseja tai vaikkapa satulanlämmittimiä. Persoonallisten lahjatavaroiden ja joulukoristeiden lisäksi myynnissä on taidetta paikallisilta kuvataiteilijoilta. Joulubasaari alkaa Jussintorin pihalta, jossa kytäjäläinen seppä Mikko Lajunen pitää työnäytöstä.

 

Joulubasaari on ohjelmallinen koko perheen tapahtuma, jossa Hyvinkään Musiikkiopiston oppilaat esiintyvät molempina päivänä klo 13 - 15 taidemuseon isossa näyttelysalissa. Salissa on esillä hyvinkääläisen taidemaalari Olavi Suomelan hiilimaalauksia.

 

Joulubasaarin tarkoituksena on tukea alueen ja taidekäsityöläisten ja taiteilijoiden työskentelyä ja verkostoitumista ja saada heidän tuotteitaan suuren yleisön ulottuville. Ohjelmallisella tapahtumalla pyritään myös saamaan uusia kävijöitä taidemuseon palveluiden piiriin. 

 

Joulubasaariviikonloppuna taidemuseoon on vapaa pääsy, avoinna lauantaina ja sunnuntaina klo 11- 17.

 

Tiedustelut Raisa Laurila-Hakulinen p. 040 571 0729 tai Tuija Kuisma p. 040 481 8410.

 

_____________________________

Raisa Laurila-Hakulinen

museonjohtaja

p. (019) 459 4003 tai 040 571 0729

Hyvinkään taidemuseo

Hämeenkatu 3 D

05800 HYVINKÄÄ

www.taidemuseo/hyvinkaa.fi

 




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta