[Nayttelyposti] Jambalaija! Näyttely etnisistä ravintoloista Hotelli- ja ravintolamuseossa

Anni Pelkonen anni.pelkonen at hotellijaravintolamuseo.fi
Ke 23.Huhti. 09:48:13 EEST 2008


Jambalaija!
Näyttely etnisistä ravintoloista Hotelli- ja ravintolamuseossa 23.4.–19.12.2008.

”Hyvää se oli, vaikka huulia kirveli!” tyytyväinen asiakas kirjoitti vuonna 1962 Hotelli Tornin kiinalaisen ravintolan vieraskirjaan. Toukokuussa 1953 avattu Tornin ravintola China oli ensimmäinen kiinalainen ravintola Suomessa. Ravintolan ”aitokiinalainen” ruoka, tunnelmallinen sisustus ja kiinalainen keittiömestari herättivät asiakkaissa ihmetystä. Puikoilla syömistäkin harjoiteltiin innokkaasti. 

Etninen ravintola on tietyn maan, kansan tai kulttuurisen alueen ruokaan erikoistunut ravintola. Varhaisimmat etniset ravintolat Suomessa edustivat Euroopan keittiöitä. Espanjalaisia viinitupia oli kaupungeissa jo 1800-luvun lopulla, 1910–1930-luvuilla Helsingissä toimi muun muassa venäläinen, italialainen ja unkarilainen ravintola. 1950-luvulle asti etnisiä ravintoloita oli kuitenkin vähän. Niiden määrä alkoi kasvaa suomalaisten ulkomaanmatkailun lisääntyessä. Ulkomailla tutustuttiin uusiin ruokiin, joita haluttiin nauttia myös kotimaassa. Mitä kauemmas matkustettiin, sitä eksoottisempia ravintoloita Suomeen perustettiin. Aluksi ravintolat olivat suomalaisten perustamia ja isännöimiä. Ruokien raaka-aineetkin olivat pääosin kotimaisia, mutta erikoisemmat mausteet ja säilykkeet piti hankkia ulkomailta. 

1950-luvulla avattiin Suomen ensimmäiset aasialaiset ravintolat. 1960–1970-luvun ravintola-suosikkeja olivat välimerelliset ravintolat, pitseriat ja Itä-Euroopan sekä Neuvostoliiton alueiden etniset ravintolat. Varsinainen etnisten ravintoloiden buumi alkoi kuitenkin 1980–1990-luvulla. Taustalla oli Suomen kansainvälistyminen, kasvanut kiinnostus ruokaa kohtaan sekä maahanmuuttajien määrän kasvu. Etnisistä ravintoloista eniten kasvoi aasialaisten, etenkin kiinalaisten ravintoloiden määrä. Myös pitsaa, kebabia ja tex-mexiä tarjoavat, etnisvaikutteiset pikaruokapaikat yleistyivät. Yhä useampi etnisen ravintolan yrittäjä oli ulkomaalainen. 

Tänä päivänä etniset ravintolat ovat näkyvä osa pientenkin paikkakuntien katukuvaa. Etninen ruoka ja etniset ravintolat ovat arkipäiväistyneet, eksoottisia raaka-aineita on kaikkien saatavilla ja niitä käytetään ravintoloiden lisäksi myös kotikeittiöissä. Etnisyys on nykyään vain yksi ravintolaa määrittelevistä tekijöistä: joukosta löytyy niin take away -kioskeja, nopeita lounaspaikkoja kuin fine dining -ravintoloitakin. 

Hotelli- ja ravintolamuseo on majoitus-, matkailu- ja ravitsemisalan sekä suomalaisen juoma- ja ruokaperinteen erikoismuseo. Etnisistä ravintoloista kertova Jambalaija!-näyttely on avoinna 19.12.2008 asti. 

Hotelli- ja ravintolamuseo
Kaapeli, Tallberginkatu 1 G, Helsinki
Näyttely avoinna ti-su klo 11–18, pääsymaksut 2 € / 1 € 
www.hotellijaravintolamuseo.fi

Lisätietoja näyttelystä:
Anni Pelkonen, tutkija
(09) 6859 3722
anni.pelkonen at hotellijaravintolamuseo.fi







Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta