[Nayttelyposti] Annette Messager EMMAssa

Joutsenniemi Leena Leena.Joutsenniemi at espoo.fi
Ti 13.Loka. 13:39:23 EET 2007


 

Annette Messagerin installaatiot EMMAssa

3.11.2007-27.1.2008

 

Marraskuun 3. päivä avautunut Annette Messagerin näyttely jatkaa EMMAn kansainvälisten nykytaiteilijoiden näyttelysarjaa ja se on taiteilijan ensimmäinen Suomessa. Näyttely tulee EMMAan suoraan Pariisista, Centre Pompidousta ja jatkaa Espoosta matkaansa Etelä-Korean Souliin, Japanin Tokioon sekä vuonna 2009 Englantiin.

 

Pariisin lähellä Malakoffissa asuva Annette Messager (s. 1943 Berck-sur-Mer) on  Ranskan merkittävimpiä taiteilijoita. Hän on saanut tunnustuksena työstään mm. Venetsian Biennaalin pääpalkinnon Kultaisen Leijonan vuonna 2005.

 

Centre Pompidoun suunnittelema ja tuottama näyttely esittelee Annette Messagerin tuotantoa intiimeistä 1970-luvun teoksista 1990-2000 -lukujen suuriin tilallisiin installaatioihin. Näyttelyssä on 40 teosta, joista osa moniosaisia teossarjoja. Näyttelyn painopiste on uusissa teoksissa, joissa liikkeellä, tilalla ja mekaniikalla on merkittävä osuus.

 

Näyttely alkaa 1970-luvun kahdella merkittävällä teoksella Hoidokit ja Albumikokoelma. Annette Messager nostaa niissä esiin koko hänen taidettaan leimaavan teeman, kysymyksen omasta identiteetistä sekä naisena että taiteilijana. Niissä tulee esille myös taiteilijalle ominainen pyrkimys moninaisuuden tutkimiseen asioiden, kielen ja merkityksen alueella. 

 

Myös surrealismi ja käsitetaide on ollut osa Messagerin taidetta alusta lähtien. Tämä näkyy kiinnostuksena ihmisruumiiseen, sen fetisseihin ja animistiseen luonteeseen. Messagerin töissä esiintyy piirustuksia, valokuvia, pehmeitä, ommeltuja lelunomaisia olioita, verkkoa, täytettyjä eläimiä. Teosten nimet ovat usein kaksiosaisia kuten Täytetty-tyhjennetty, He ja me, me ja he, Käsine-pää, Kumini (komedia-tragedia). Samoin teosten muoto ja niiden tekstit koostuvat fragmenteista kuten ruumiinosien tai tekstien katkelmista. 

 

Annette Messager leikkii virtuoosimaisesti katsojan aisteilla ja tunteilla. Hän esittää jännitteitä ja samankaltaisuuksia vakavan ja leikkisän välillä. Kuten näyttelyn kuraattori Sophie Duplaix, kirjoittaa näyttelyluettelossa: "...Annette Messagerin strategiana voisi olla "minän" lavastaminen "leikin" kautta." Tai kuten Annette Messager on itse todennut: " Minä on keksitty hahmo, kuten muutkin (...) näennäisesti minä leikin leikkiä (...) tietoisesti leikin leikkiväni leikkiä."

 

Näyttelyyn liittyvä taidekirja "les messagers" voitti Ranskassa vuoden 2007 taidekirjapalkinnon, 10 000 euron arvoisen Prix Artcurialin.

 

Annette Messagerin näyttely on EMMAn pääyhteistyökumppanin Huhtamäki Oyj:n nimikkonäyttely. Visuaalisuus, innovatiivisuus ja kansainvälisyys ovat asioita jotka yhdistävät kansainvälisesti tunnettua nykytaiteilijaa ja yhtä Suomen kansainvälisintä yritystä. 

 

http://www.emma.museum/nayttelyt/AnnetteMessager.php <http://www.emma.museum> 

 

***************** 
Leena Joutsenniemi 
viestintäpäällikkö

leena.joutsenniemi at espoo.fi 
gsm + 358 (0)46 8771 844 

EMMA - Espoon modernin taiteen museo 
EMMA - Espoo Museum of Modern Art 
PL 6661, O2O70 ESPOON KAUPUNKI 

www.emma.museum 


 



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta