[Nayttelyposti] Mäntässä Suomen 25 parasta taiteilijaa

Heikki Vesterinen hei.vest at dnainternet.net
Pe 15.Kesä. 12:07:20 EEST 2007


POPTAITEEN SUKUPOLVET
XII Mäntän kuvataideviikot tulee lähelle yleisöä 
 
     Jo kahdennentoista kerran järjestettävät Mäntän kuvataideviikot
esittelee tänä vuonna Suomen 25 parasta taiteilijaa. Tunteita
nostattanutta teemaa on maisteltu monella tavalla.
     Kuraattori Jani Leinonen kertoo: "Näyttely tuo Mänttään poptaiteen
suuruudet, Andy Warholin (USA), Martin Kippenbergerin (Saksa) ja Sergei
Afrika Bugaevin (Venäjä) ja heidän nuoret perillisensä. Andy Warhol tuo
näyttelyyn alkuperäisen, puhtaan poptaiteen. Martin Kippenberger tuo
mukaan saksalainen popin, joka ottaa kohteekseen myös sopimattomia ja
jopa typeriä arkikuvia. Afrika on Venäjän Warhol, keräilijä joka pyrkii
ymmärtämään vierauden tutussa, suuruuden pienuudessa.
     Suomi on ollut koko historiansa ajan idän, lännen ja Saksan (joka
oli idän ja lännen jakama) välissä. Vahvoja vaikutteita on tullut
kaikilta näiltä suunnilta, poliittisesti, hengellisesti ja
taiteellisesti. Useammat tässä näyttelyssä olevat suomalaiset
taiteilijat (vain osa omien sanojensa mukaan) ovat kippenbergeriläisiä,
warholilaisia ja afrikalaisia nuoria villejä. Eri poppien perilliset
esittävät oman kapinansa tänä kesänä Mäntän kuvataideviikoilla."
     Tämän vuoden Kuvataideviikot tulee vastaan yleisöä. Jani Leinonen
on aina pyrkinyt taiteessaan mahdollisimman lähelle todellista elämää ja
sen lainalaisuuksia. Niinpä myös hänen kutsumansa taiteilijat edustavat
tekijöitä, jotka peilaavat teoksissaan mm. kaupallisuutta, viihdettä ja
arkipäiväisyyttä. Rajankäynti mielikuvituksen ja todellisuuden, ihailun
ja kritiikin tai taiteen ja viihteen välillä on aistittavissa tämän
vuoden Mäntän näyttelyssä. Keskustelu on sallittu, ja sitä käydään jo.
     Pekilon ja Honkahovin lisäksi taidetta nähdään myös ulkoilmassa.
Eemil Karilan teokset Pekilon viereisellä kentällä ja bussipysäkillä
ovat omiaan luomaan kontaktia yleisöön. Muutenkin nykytaide näyttäytyy
taas kiehtovalla tavalla. Näyttelyssä on viittauksia taidehistoriaan,
mutta myös tämän hetken uusin tekniikka on mukana. Rajutkin aiheet on
usein puettu kevyen huumorin asuun, ja käsitteellinen lähestymistapa
pakottaa katsojan monien teosten äärellä mietiskelyyn. Sen mietiskelyn
hän saa tehdä näyttelyssä, jossa korostuvat värit ja iloinen tekeminen.
     Varsinaiset näyttelyn lisäksi Mäntän kuvataideviikot tarjoaa
oheisohjelmaa. Suosittuja kuraattorikierroksia on tänä vuonna neljä,
joista ensimmäinen alkaa Honkahovista heti sunnuntaina 10.6. klo 12.
Muut kierrokset ovat 17.6., 1.7. ja 5.8. Sunnuntaina 10.6. taiteilija
Riiko Sakkinen esiintyy Pekilossa klo 14 alkaen. Lyriikkaa (Helena
Sinervo ja Juhani Ahvenjärvi) ja jazzia (Juki Välipakka & Round 5)
kuullaan Honkahovissa 7.7. 
     Yleisöllä on mahdollisuus valita taiteilijoiden joukosta Suomen
paras taiteilija. Äänestää voi tekstiviestillä tai perinteisellä
lappuäänestyksellä näyttelytiloissa. Mäntän kaupunki jakaa myös 8500
euron taidepalkinnon. Palkinnot julkistetaan 2.8.
 
XII Mäntän kuvataideviikot 10.6.–12.8.2007. Avoinna joka päivä klo
11–18. Pääsyliput 2–10 €.
Lisätietoja: kuraattori Jani Leinonen: 044 5113 725,
jani at janileinonen.fi 
                   tiedottaja Heikki Vesterinen: 050 5921 421,
hei.vest at dnainternet.net 
                   toiminnanjohtaja Sampo Linkoneva: 044 3147 600,
sampo.linkoneva at mantankuvataideviikot.fi 
 
 
  
 
 
 
--------------------------------------------
Hexus
Graafinen suunnittelu. Kirjoituspalvelu
Heikki Vesterinen
Rajakatu 2 D 4, 35820 Mänttä
(03) 474 8442, 050 5921 421
hei.vest at dnainternet.net
 



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta