[Nayttelyposti] Mikko Valtonen (1968-2019) – Syvään päätyyn Kuopion taidemuseossa 21.5.-18.9.2022

Louni Marja marja.louni at kuopio.fi
Pe 20.toukokuu. 13:34:29 EEST 2022


”Ajattelen, että Mikko teki parhaansa. Hän loi paljon kauneutta. Mikolla ei ollut kykyä selättää maailman voimia, jotka saivat hänet kärsimään. Hänessä oli kuitenkin taiteilijan voima luoda rinnakkaistodellisuus, jossa hän kuvasi elämää moninaisesti ja satuttavasti.”
Jaakko Rönkkö, kuvataiteilija

Mikko Valtosen tuotantoa laajasti esittelevä näyttely kunnioittaa unohtumattoman vaikutuksen taiteellaan ja persoonallaan tehneen kuvataiteilijan elämää ja tuotantoa.
Pohjois-Savossa Siilinjärvellä kasvanut, Lapinlahdelle metsän keskelle asettunut kuvataiteilija Mikko Valtonen tunnetaan iskevistä sarjakuvistaan ja suurikokoisista värikkäistä maalauksistaan. Valtosen omintakeinen taide kommentoi ihmisyyden eri puolia huumorin värittämänä. Tarkastelussa on usein miehen elämä.

Maailma näyttäytyy Valtosen taiteessa samaan aikaan ahdistavalta ja armolliselta. Yksinäisyys, ihmissuhteiden mutkikkuus ja vaikeus asettua ahtaaseen miehen rooliin olivat hänen taiteessaan toistuvia teemoja. Kirkkain värein maalatuissa teoksissa seikkailevat lempeän oloiset mielikuvitushahmot, jotka huokuvat lohtua ja armollisuutta elämää kohtaan.
Valtonen oli syvästi tunteva, herkkä ja erakkouteen taipuva ihminen, joka kaipasi hyväksyntää. Taide oli hänelle elinehto. Valtosella oli kyky tiivistää tarina yhteen kuvaan ja muutamaan sanaan ja tuoda viesti esiin osoittelematta ja saarnaamatta. Hänen teoksensa viestivät syvästä asioiden ymmärryksestä.

Kuopion taidemuseon näyttelyssä nähdään vaikuttavan suurikokoisia maalauksia, veistoksia ja sarjakuvia. Lähes kokonaan taiteilija perikunnan omistuksessa olevista teoksista koottu näyttely on ainutkertainen ja laajin koskaan näyttelyksi tehty kokonaisuus Mikko Valtosen tuotannosta. Näyttely on toteutettu yhteistyössä taiteilijan siskon Anni Valtosen kanssa. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Anni Valtosen kirjoittama runsaasti kuvitettu kirja Elämän eränkävijä, jossa kuusitoista Mikko Valtosen kollegaa ja ystävää kertovat muistojaan Valtosesta. Kirjan ulkoasu on graafikko Julia Tavastin käsialaa.

Mikko Valtonen (1968-2019) – Syvään päätyyn Kuopion taidemuseossa 21.5.-18.9.2022

Lisätietoja:
Anni Valtonen, avaltonen70 at gmail.com<mailto:avaltonen70 at gmail.com>, 040 706 8644
Kuopion taidemuseon intendentti Marja Louni, marja.louni at kuopio.fi<mailto:marja.louni at kuopio.fi>, 044 718 2639

Kuopion taidemuseo, Kauppakatu 35, 70100 Kuopio
www.kuopiontaidemuseo.fi<http://www.kuopiontaidemuseo.fi>



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta