[Nayttelyposti] Tikkurilan 160-vuotias asemavanhus esiintyy edukseen valokuvanäyttelyssä

Rissanen Anni Anni.Rissanen at vantaa.fi
Ti 22.Helmi. 15:59:12 EET 2022


Vantaan kaupunki

Tiedote 22.2.2022

Tikkurilan 160-vuotias asemavanhus esiintyy edukseen valokuvanäyttelyssä

Tikkurilan vanha rautatieasema otettiin käyttöön 160 vuotta sitten, kun Suomen ensimmäinen rautatie avattiin junaliikenteelle 17. maaliskuuta 1862. Juhlavuoden kunniaksi Vantaan kaupunginmuseo avaa 3. maaliskuuta Kotiasemasi Vantaalla -valokuvanäyttelyn asemarakennuksen historiasta.

Näyttely on suunniteltu museon omien kuvakokoelmien pohjalta. Valokuvissa näkyy hetkiä eri ajoilta. Ajankulun huomaa paitsi ihmisten vaatteista ja kampauksista, myös pienistä muutoksista rautatieaseman ulkonäössä. Eniten on kuitenkin muuttunut aseman ympäristö.

-Peltojen keskelle kohonnut mahtirakennus näyttää kutistuvan sitä mukaa, kun ympärille kohoaa vielä suurempia rakennuksia, museoamanuenssi Anni Rissanen toteaa.

Valokuvanäyttelyä on täydennetty muutamilla esineillä, jotka niin ikään kuuluvat museon omiin kokoelmiin. Nähtävillä on muun muassa eri aikojen matkalippuja. Lisäksi asema on inspiroinut niin taiteilijoita kuin käsitöiden tekijöitäkin.

-Avasimme näyttelyä tehdessämme myös mysteerilaatikon, johon oli otettu talteen aseman ullakolta löytyneitä lehtisiä, Rissanen paljastaa.

Tikkurilan vanha rautatieasema on ollut museon näyttely- ja toimistotiloina vuodesta 1990 alkaen. Useimmissa näyttelyissä aseman arkkitehtoniset piirteet ovat olleet piilossa näyttelyrakenteiden takana. Kotiasemasi Vantaalla -näyttely on suunniteltu niin, että kaikki ikkunat ja ovet sekä vanha lippuluukku ovat näkyvissä.

-Tärkein näyttelyesinehän on rakennus itse. Nyt sitä kelpaakin esitellä, sillä kesällä 2020 rakennuksen sisäpinnat kunnostettiin hissiremontin yhteydessä, Rissanen iloitsee.

Valokuvien esillepanon ja näyttelyn visuaalisen ilmeen on suunnitellut Designer Helsinki.

*

Kotiasemasi Vantaalla -valokuvanäyttely 3.3.-14.8.2022, Vantaan kaupunginmuseo, Tikkurilan vanha asema, Hertaksentie 1.

Avoinna ti-pe klo 11-18 ja la-su klo 11-16. Museoon on ilmainen sisäänpääsy.

Maksuttomat yleisöopastukset lauantaisin klo 13 ja joka kuun ensimmäinen keskiviikko klo 17.

Yleisöopastukset Kotiasemasi Vantaalla -näyttelyyn Vantaan tapahtumakalenterissa.<http://link.mediaoutreach.meltwater.com/ls/click?upn=lMGoHNFKWPFG3moNOhZKywkJmSqgSft9MTv4mP70DEYQ4-2FdR-2Fcv8VOs0-2BwWMCRnbL-2BjG4ndMaJZsGKQtgwYNZEUZBy8VvYkpvUDoqXzW9tQ-3D1IGu_-2FhoRnepLzmAG6rAxAVh0SjRgm5XAdv6Ivlua-2BCO9-2FLg87SHcpMKf0uQznZdhvjlmmt3qerJQ3csFYA4gFh8x-2FQISCV6d2Hosk-2FRPtMDCJV-2FaeeaM4TbgWx-2BQlxpgb-2FxQCdhNgMQ1-2FCGcSjkiyCuwzM7T9KZI3EwZIEhv1mOSiOr6Ojr8U05gGODZZQMfcSg0d43LmFShZfKheVlyF-2FfrNm23MbdDK6YYLVPjWSCpoT1fjrPIc7aCmy-2Fm-2FLpF1kd-2BiZ-2BshFjzmRCCKMUGxf055M4DMClexDHW81G9Nv8kgoZlPnZfX1iAAM0dFKNu9MAwPgfRjEL8bBpYsxUPmh8LT7ZuX2SSIyx4JT58E1q3hnFiWi7NnAbs4W6WuvuCyfZGIWs4JlyqsLONF6BgB5GwKg-3D-3D>


A n n i  R i s s a n e n
museoamanuenssi
____________________________________________
Museopalvelut | Vantaan kaupunginmuseo
Vantaan kaupunki | Kulttuuripalvelut

PL 4570, 01030 VANTAAN KAUPUNKI
Käyntiosoite: Tikkurilan vanha asema, Hertaksentie 1, 01300 Vantaa

puh: +358 50 318 1467
email: anni.rissanen(at)vantaa.fi
www.vantaankaupunginmuseo.fi<http://www.vantaankaupunginmuseo.fi/>




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta