[Nayttelyposti] Tiedote: Annu Vertanen – Huokoinen matriisi -näyttely avautuu Lappeenrannan taidemuseossa

Pirinen Mikko Mikko.Pirinen at lappeenranta.fi
Pe 24.Syys. 11:12:51 EEST 2021


Annu Vertanen – Huokoinen matriisi
Lappeenrannan taidemuseo 25.9.2021 – 16.1.2022

Lappeenrannan taidemuseon Huokoinen matriisi -näyttely juhlistaa viime vuonna 60 vuotta täyttäneen kuvataiteilija, taidegraafikko ja puupiirtäjä Annu Vertasen (s. 1960) taiteilijauraa. Retrospektiivi esittelee taiteilijan tuotantoa kolmen vuosikymmenen ajalta. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Jyväskylän taidemuseon kanssa ja näyttely nähdään myöhemmin myös Jyväskylässä.

Näyttelyn nimi viittaa taidegrafiikassa olennaiseen painolaattaan eli matriisiin, ja huokoisuus taas juontuu teoksissa käytettävien matriisien lukuisista erilaisista rooleista Vertasen tuotannossa. Teosten sisäinen liike, tilallisuus ja värillisyys kehystävät näyttämön visuaalisille pohdinnoille maailmassa olemisesta. Esillä on Vertaselle keskeisiä teemoja, kuten näkemiseen ja katsomiseen liittyvät 1990 – 2000-luvun työt, sekä teoksia, jotka eivät ole olleet aiemmin nähtävillä Suomessa. Näyttelyn toisessa osassa Jyväskylän taidemuseossa nähdään osin eri teoksia.

Vertasta on eri yhteyksissä kiitetty hänen ansioistaan taidegraafisen ilmaisun monipuolisena kehittäjänä ja laajentajana. Useat hänen teoksistaan muodostuvat suurikokoisista päällekkäisistä ja limittäisistä paperipinnoista, jolloin alempien vedosten värit kuultavat himmeästi päällä olevien paperien läpi. Päällimmäisellä paperilla olevat värit ovat luonnollisesti kirkkaammat. Eri kerrosten väliin syntyy näin värien ja muotojen kolmiulotteinen vuoropuhelu. Samaan aikaa oleellisia ovat niin viiva, muoto, väri, pinta ja näiden kerroksellisuus sekä läpikuultavuus. Teoksille on usein tyypillistä hiljaisuus, seesteisyys ja jonkinlainen harkitun vähäeleisyyden tuoma selkeys. Teokset ovat syntyneet taiteilijan näkemästä, katsomasta, muistamasta ja kokemasta, mutta taiteen lopputulos on jokaisen katsojan henkilökohtainen kokemus.

Näyttely koostuu suurelta osin Annu Vertasen itsensä omistamista teoksista, mutta mukana on myös Lappeenrannan taidemuseon, Nykytaiteen museo Kiasman, Jenny ja Antti Wihurin rahaston, Collection Kakkonen Finlandia-kokoelman ja Imatran taidemuseon teoksia. Vertasen teoksia on useissa kotimaisissa ja ulkomaisissa kokoelmissa eri puolilla Eurooppaa sekä mm. Yhdysvalloissa, Canadassa ja Japanissa. Hänet on myös palkittu useasti kotimaassa ja ulkomailla. Vuonna 2014 Vertanen voitti Art in Print -lehden kansainvälisen Prix de print -kilpailun teoksella Breathing Touch – Hengittävä kosketus. Samana vuonna hänelle myönnettiin kuvataiteen valtionpalkinto.

Vertanen on opettanut mm. Tukholman kuninkaallisessa taidekorkeakoulussa, Yhdysvalloissa Virginian ja Wyomingin yliopistoissa, Kuvataideakatemiassa sekä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Vuodesta 2016 alkaen Vertanen on toiminut taidegrafiikan professorina Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

Lappeenrannan ja Jyväskylän näyttelyihin liittyvä kirja ilmestyy myöhemmin syksyllä sisältäen kuvamateriaalia esillä olevasta ripustuksesta ja laajemmin Vertasen tuotannosta, sekä artikkeleita.

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto on tukenut taiteilijan työskentelyä.

Lisätietoja:
Mikko Pirinen, amanuenssi, FT
puh. +358 40 522 6280, mikko.pirinen(at)lappeenranta.fi<mailto:mikko.pirinen at lappeenranta.fi>

--
Mikko Pirinen
amanuenssi, FT / curator, PhD
Lappeenrannan taidemuseo / Lappeenranta Art Museum
PL 239 / P.O. Box 239
FI-53101 Lappeenranta, Finland
Mobile +358 40 522 6280
mikko.pirinen at lappeenranta.fi<mailto:mikko.pirinen at lappeenranta.fi>

http://www.lappeenranta.fi/museot
https://www.facebook.com/lappeenrannanmuseot



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta