[Nayttelyposti] 2019 Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijat on julkistettu. "Ihmisen aika" luo katseen maailman tilaan.

Tiedottaja Mäntän kuvataideviikot tiedottaja at kuvataideviikot.fi
Ke 20.Helmi. 12:36:58 EET 2019


XXIV Mäntän kuvataideviikkojen taiteilijat on julkistettu. "Ihmisen aika" tarjoaa raikkaita ja humoristisiakin näkökulmia maailman tilaan.

TEEMANA "IHMISEN AIKA"

Mäntän kuvataideviikkojen kesän 2019 taiteilijalista on julkistettu. Näyttelyyn on kutsuttu reilut 50 taiteilijaa ja taiteilijaryhmää. He muodostavat laajan kattauksen maamme nykytaiteen kentästä etelästä pohjoiseen. XXIV Mäntän kuvataideviikkojen teemana on "Ihmisen aika". Monet kuraattori Marja Helanderin kutsumista taiteilijoista pohtivat ekologiaa ja vastuutamme maailman tilasta.

–  Luvassa ei kuitenkaan ole pelkkä ympäristönäyttely, eikä Pekiloon olla pystyttämässä tuomiopäivän temppeliä, Helander lupaa. Kesän 2019 taiteilijat tuovat näkemyksensä ihmisen aikakaudesta ja sen vaikutuksesta ympäristöön monin tavoin: uskonnon, politiikan, ihmissuhteiden tai vaikka eläinten näkökulmasta.

KESÄN 2019 TAITEILIJOITA

Ensi kesän taiteilijoihin lukeutuu muun muassa Matti Aikio, saamelainen mediataiteilija, joka on käsitellyt mm. Saamenmaan ympäristökysymyksiä ja poronhoidon tulevaisuutta. Tunnetuin näyttelyssä mukana oleva saamelaistaiteilija on Outi Pieski, jonka teokset ovat usein paitsi kunnianosoituksia saamelaiselle käsityötaiteelle, myös abstrakteja, värikkäitä installaatioita.

Ensi kesän taiteilijalistasta löytyy lisäksi Aiko Tsukahara, joka esittää minimalistissa veistoksissaan kysymyksen, joutuuko ihmiskunta lopulta evakuoimaan itsensä keinotekoisesti luotuun maailmaan: kliinisiin kammioihin äärettömässä avaruudessa. Hieman samalla asialla, huumorin maustamana, on Taiteilijakollektiivi Kunst, jonka bisnesideana on Arkki-niminen lopunajan matkatoimisto. 

MUKANA TUNNETTUJA NUORIA NIMIÄ

Mukana on tunnettuja nuoria nykytaiteilijoita kuten vuoden 2018 nuori taiteilija J.A. Juvani sekä Iiu Susiraja, jonka valokuvia nähdään nyt Mäntässä ensimmäistä kertaa. –  Susirajan kuvissa on huumoria, rohkeutta, häpeämättömyyttä, absurdiutta ja uskomatonta kekseliäisyyttä, Marja Helander kehuu.

Myös Ars Fennica-ehdokkaana vuonna 2017 ollut taidemaalari Camilla Vuorenmaa ja Mäntän kuvataideviikot vuonna 2002 kuratoinut kuvanveistäjä Kaisu Koivisto ovat mukana, samoin monista installaatioistaan tunnettu Hanna Vihriälä. 

KOKO VUODEN 2019 TAITELIJALISTA

Matti Aikio, Stina Aletta Aikio, Jasmin Anoschkin, Ann-Sofie Claesson, Maria Duncker, Anna Estarriola, Teuri Haarla, Katriina Haikala, Sanna Haimila, Heli Hiltunen & Jorma Puranen, Roope Itälinna, Renata Jakowleff, Timo Jokela, Jussi TwoSeven, J.A. Juvani, Minna Kangasmaa, Sakari Kannosto, Aimo Katajamäki, Kaija Kiuru, Sunna Kitti, Kaisu Koivisto, Arto Korhonen, Tuomas Korkalo, Nuutti Koskinen, Sari Koski-Vähälä, Jouni Laiti, Sauli Miettunen, Juhana Moisander, Moratoriotoimisto (Niillas Holmberg, Jenni Laiti, Petra Laiti & Outi Pieski), Arttu Nieminen, Anna Niskanen, Mari Oikarinen, Anu Osva, Paavo Paunu, Emma Peura, Outi Pieski, Tamara Piilola, Harri Pälviranta, Selja Raudas, Mammu & Pasi Rauhala, Pasi Rauhala, Johanna Rojola, Johanna Rotko, Elina Ruohonen, Panu Rytkönen, Aleksander Salvesen, Iiu Susiraja, Nestori Syrjälä, Taiteilijakollektiivi Kunst (Christina Holmlund, Pia Paldanius, Jarmo Palola, Sirpa Päivinen, Anu Suhonen & Julia Weckman), Berit Talpsepp-Jaanisoo, Jaakko Tornberg, Aiko Tsukahara, Samppa Törmälehto, Hanna Vihriälä ja Camilla Vuorenmaa. Lue taiteilijoiden esittelyt: https://www.kuvataideviikot.fi/taiteilijat-2019.htm

MAAMME LAAJIN NYKYTAITEEN KESÄNÄYTTELY

Mäntän kuvataideviikot on Suomen laajin nykytaiteen kesänäyttely, joka on palkittu muun muassa Suomi-palkinnolla. XXIV Mäntän kuvataideviikkojen näyttely on avoinna 16.6. – 1.9.2019.  

LISÄTIETOA

www.kuvataideviikot.fi [http://www.kuvataideviikot.fi]
www.facebook.com/kuvataideviikot [http://www.facebook.com/kuvataideviikot]
www.twitter.com/Kuvataideviikot [http://www.twitter.com/Kuvataideviikot]
www.instagram.com/kuvataideviikot [http://www.instagram.com/kuvataideviikot]


Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta