[Nayttelyposti] LUONNOSTA: OLAVI LANU Taidemuseo Eemil 8.2. - 19.5.2019

Taidemuseo Eemil info at eemil.fi
Pe 8.Helmi. 12:00:52 EET 2019


LUONNOSTA: OLAVI LANU

Taidemuseo Eemil 8.2.–19.5.2019 

Viipurin maalaiskunnassa syntynyt kuvataiteilija, professori Olavi Lanu
(1925–2015) on yksi merkittävistä kansainvälisesti tunnetuista
suomalaistaiteilijoista. Pienenä poikana hän oli usein isovanhempiensa
karjapaimenena. Luonnon tarkkailu ja kaikenlainen rakentelu olivat mieluista
puuhaa sillä aikaa, kun lehmät lepäilivät. Sodan jälkeen Olavi Lanu aloitti
taideopinnot Vapaassa taidekoulussa ja siirtyi sieltä Suomen taideakatemian
kouluun. Hän jatkoi opiskeluaan vielä 1950-luvun alussa Pariisissa.

Taidemaalarikoulutuksen saanut Olavi Lanu maalasi aluksi kubistisia
maisemia, asetelmia ja henkilökuvia. Jonkinlaisen kriisin jälkeen hän jätti
1960-luvun alussa värit ja alkoi maalata lähes monokromaattisia töitä.
Maalauksiin alkoi tulla karheutta niin sanomalehtikuvien rastereista kuin
hiekasta. Rastereita Lanu alkoi työstää kuviinsa kohoumina, hiekkaa hän
sekoitti temperamaalauksiin.

Kuvat kehittyivät 1970-luvulla reliefeiksi ja vähitellen ihmisfiguureiksi.
Tuolloin materiaalina oli lauta, josta Olavi Lanu rakensi kerroksittain
kuvaa. Samaan aikaan hän teki figuureja luonnonmateriaaleista ja valokuvasi
ne.

Kuvanveistäjä Olavi Lanu valittiin Suomen edustajaksi Venetsian biennaaliin
1978. Siellä aiheena oli ihmisen ja luonnon vuorovaikutus. Näyttely oli
käänteentekevä. Kutsuja alkoi tulla ulkomaille ja Suomessakin moniin
merkittäviin kesänäyttelyihin.

Lasikuitu on ollut tärkeä materiaali Olavi Lanulle niin muotteina,
sideaineena kuin varsinaisen työn materiaalinakin. Luonnonmateriaalin
jäljittely on monesti ollut tavoitteena, mutta myös vapaampi tulkinta
materiaaleista. Pintarakenne onkin ollut aina tärkeämpi kuin muoto.

Luonnosta-näyttely koostuu Olavi Lanun 1960-luvun lopun maalauksista ja
henkilöpiirroksista, 1980-90-lukujen lasikuitureliefeistä ja -veistoksista
ja luonnonmateriaaliteoksista sekä 1990-luvun grafiikasta. Valtaosa
teoksista kuuluu Taidemuseo Eemilin kokoelmiin ja on saatu lahjoituksena
Olavi Lanun perillisiltä. Näyttelyn kuraattorina on toiminut metropoliitta
Arseni ja kuvataiteilija Tarja Lanu.

Taidemuseo Eemilin kevään 2019 näyttelykokonaisuus on osa Suomen
Kulttuurirahaston 8.-luokkalaisille suunnattua Taidetestaajat-hanketta,
jossa työskentely tapahtuu teemalla: Taiteilijan tie – kuvanveisto
ammattina. Näyttelyaikana Studioon rakentuu nuorten yhteisteos: Black and
White Face Wall.

 

 

Taidemuseo Eemil

Suistamontie 3

73100 Lapinlahti

Puh. 040 187 2678

info at eemil.fi <mailto:info at eemil.fi> 

www.eemil.fi <http://www.eemil.fi> 

www.facebook.com/halostenmuseosaatio/
<http://www.facebook.com/halostenmuseosaatio/> 

www.instagram.com/taidemuseo_eemil/
<http://www.instagram.com/taidemuseo_eemil/> 

 

 



Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta