[Nayttelyposti] Tony Granholm- Elämäni esineissä ja piirustuksissa, uusi näyttely Suomen Kellomuseossa

Johanna Järviniemi johanna.jarviniemi at kellomuseo.fi
Pe 30.Elo. 11:32:12 EEST 2019


Elämäntyölahjoituksesta näyttely Suomen Kellomuseoon

Tony Granholm - Elämäni esineissä ja piirustuksissa

Kultaseppä ja muotoilija Tony Granholm (29.9.1966-17.12.2018) lahjoitti elämäntyönsä Kellomuseolle joulukuussa 2018. Huomattava lahjoitus pitää sisällään satoja koruja, luonnoksia sekä lukuisia dokumentteja, valokuvia ja kirjallisuutta liittyen taitelijan uraan korumuotoilijana. Suomen Kellomuseo on tuottanut taitelijan elämäntyötä käsittelevän näyttelyn, joka on avoinna yleisölle 30.8.2019-.

Tony Granholm valmistui Lahden Kultaseppäkoulusta vuonna 1992. Hän teki mittavan uran Kalevala Korulle 1990- ja 2000-luvuilla. Granholm suunnitteli suuren suosion saaneita korumalleja, kuten Talon sydän, Torin vasara, Hirvenpää ja lukuisia muita koko kansan rakastamia mallistoja. Hän suunnitteli koruja myös Kaunis Korulle, Timanttisille sekä omalle Aika Koru -yritykselleen. Granholmin suunnittelemia koruja on arviolta myyty yli miljoona kappaletta. Granholm valittiin Vuoden kultasepäksi vuonna 2009.

Näyttelyssä on esillä Granholmin suunnittelemia ja valmistamia koruja kouluajoista Kalevala Koruun sekä vähemmän tunnettuja Aika Koru-malleja. Näyttely esittelee myös korun suunnitteluvaiheita piirustuksista lähtien.

Unelmana korumuseo Suomessa

Suomen Kellomuseo on valmistellut uutta museokonseptia jo useamman vuoden ajan. Hanke tähtää pohjoismaiden ensimmäisen kulta- ja kellosepänalan museon avaamiseen 2022. Kuullessaan Kellomuseon museohankkeesta, Granholm otti välittömästi yhteyttä museoon ja kertoi aikeistaan lahjoittaa elämäntyönsä museolle. Suomalainen korumuseo oli taitelijan haave.

Granholmin omien sanojen mukaan hän halusi osoittaa lahjoituksellaan muille kultasepille ja alan toimijoille, että kultasepän alan kulttuuriperintöä tulee säilyttää ja esitellä myös tuleville sukupolville. Hän piti tärkeänä taiteellisen työn prosessin esittelyä eikä ainoastaan lopputuotetta. Lukuisat luonnokset ja muistiinpanot kertovat taitelijan luomisprosesseista. Museohankkeen huomioiminen lahjoituksena on erittäin merkittävä Suomen Kellomuseolle, joka haluaa kunnioittaa näyttelyllään taiteilijaa ja hänen ensiarvoista työtään suomalaisen korumuotoilun saralla.

Näyttely on auki 30.8.2019-

Suomen Kellomuseo, Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5, 02100 Espoo www.kellomuseo.fi @kellomuseo #kellomuseo

Lisätietoja

Museonjohtaja Mikko Kero, p. 050-536 1977, mikko.kero at kellomuseo.fi



Ystävällisin terveisin,


Johanna Järviniemi-Raekallio

Pääopas

Suomen Kellomuseo

p. 050-5359767


Näyttelykeskus WeeGee

Ahertajantie 5

02100 Espoo


<http://www.weegee.fi/>


Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta