[Nayttelyposti] Sammon kokoelmanäyttely Taiteen henki Helsingin Taidehallissa

Lotta Nelimarkka lotta.nelimarkka at taidehalli.fi
Pe 24.Loka. 15:12:12 EET 2017



TAITEEN HENKI
25.11.–31.12.2017
Helsingin Taidehalli

Kurkistus Sammon kokoelmaan esittelee suomalaisen taiteen harvoin nähtyjä helmiä kultakaudelta modernismiin.


Sampo-konsernin kokoelmasta koottu Taiteen henki -näyttely on tuore silmäys tuttujen taiteilijoiden tuotantoon: näyttelyssä nähdään harvoin esillä olleita teoksia nimekkäiltä taiteilijoilta Akseli Gallen-Kallelasta Helene Schjerfbeckiin, Juhana Blomstedtista Leena Luostariseen.

Kattava kokoelma pitää sisällään noin 1000 teosta, joista näyttelyn kuraattorina toimiva taidehistorioitsija Tuula Karjalainen on koonnut noin 100 teoksen katsauksen kotimaisen taiteen tarinaan 1820-luvulta 1990-luvulle.

”Näyttely on jännittävä näkymä suomalaisen taiteen eri vaiheisiin. Sammon kokoelmaan kuuluu valtavan hienoja teoksia, joista monet ovat olleet esillä vain harvoin, jos koskaan. Nimekkäiltä taiteilijoilta nähdään myös vähemmän tuttuja varhaisvaiheen teoksia”, Tuula Karjalainen kertoo.

Sammon kokoelman tavoitteena oli luoda katsaus suomalaisen kuvataiteen kehitykseen ja tuoda taide osaksi asiakkaiden ja henkilöstön arkea. Suurin osa taidehankinnoista tehtiin 1960-luvun jälkeen.

Maalauksista, veistoksista ja grafiikasta koostuva Taiteen henki on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.
Sammon taidekokoelman tuo suuren yleisön nähtäville tytäryhtiö Mandatum Life sekä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva.


Näyttely Taidehallin sivuilla: http://taidehalli.fi/nayttelyt/taiteen-henki


Helsingin Taidehalli
Nervanderinkatu 3
00100 Helsinki


www.taidehalli.fi
www.facebook.com/taidehalli
Twitter @taidehalli
Instagram @taidehalli_helsinki








Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta