[Nayttelyposti] Huivien tarinoita – eri kulttuureista, käyttäjiensä kertomina. Huivit pop up – näyttely Kuopion museossa 1.11.2016 – 4.2.2017

Autere Karoliina karoliina.autere at kuopio.fi
To 23.Maalis. 12:17:36 EET 2017


HUIVIT POP UP – NÄYTTELY KUOPION MUSEOSSA 1.11.2016 – 4.2.2017
Huivien tarinoita – eri kulttuureista, käyttäjiensä kertomina
 
Näyttelyssä käytetään uudenlaista osallistavaa työtapaa, jossa eri kulttuureista tulevat naiset kertovat itse tarinansa, suunnittelevat ja rakentavat Huivit Pop up -näyttelyn työpajatoimintana. Näyttely elää, kasvaa ja kehittyy myös näyttelyn aukioloaikana. Mukana ovat myös suomalaiset huivien käyttöperinteet ja esillä on museon huiveja. Näyttelyn aikana järjestetään yleisötapahtumia, joissa voi itse kokeilla erilaisia huiveja, opetella erilaisia solmintamalleja ja keskustella huivin käytöstä. Huivit Pop up on ensimmäinen osa itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden Kaikkien Kuopio – Koti Kuopiossa -näyttelysarjaa. 

Kaikkien Kuopio -hanke haluaa lisätä ja syventää ymmärrystä siitä, kuinka Kuopioon on tultu aina muualta. Niin täällä syntyneet kuin tänne muuttaneet ovat yhdessä tehneet ja parhaillaan tekevät Kuopion sellaiseksi kuin se on. Lisäksi museo haluaa olla mukana kotouttamisessa ja keskustelussa maahanmuutosta sekä tarjota niille tilaa ja työkaluja.

Kaikkien Kuopio –hanke koostuu kolmesta osa-alueesta: nykydokumentoinnista eli haastatteluista, näyttelysarjan toteutuksesta sekä perinteentallennusmallin suunnittelusta. Näillä keinoilla annetaan tulijoille ääni. Miten yhteisöön tulo onnistuu? Onnistuuko kotoutuminen?
Hankkeen toteutusta on rahoitettu Museoviraston innovatiivisten hankkeiden avustuksella.

Kuvia osoitteesta: http://kuopionmuseo.fi/press

Lisätietoja:
 
Merja Heiskanen
Museonjohtaja
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Puh: 0447182611
Sähköposti: merja.helena.heiskanen at kuopio.fi 
 
Karoliina Autere 
Tuottaja
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Puh: 0447182613
Sähköposti: karoliina.autere at kuopio.fi




Lisätietoja Nayttelyposti-postituslistasta